Minilex - Lakipuhelin

Liiketoimintakieltoon määräämisen edellytykset - KKO:2002:118

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

  • Liiketoimintakielto

Tapauksessa A oli taloudellisissa vaikeuksissa olleen osakeyhtiön omistajana ja ainoana hallituksen jäsenenä ottanut yhtiöstä varoja osakeyhtiön sääntöjen vastaisesti ja nostanut itselleen ylisuurta palkkaa. Käräjäoikeus katsoi A:n vahingoittaneen toimillaan yhtiön velkojien taloudellista etua, vaikkei se pitänytkään aiheutettuja vahinkoja huomattavina. Se tuomitsi A:n velallisen epärehellisyydestä ehdolliseen vankeusrangaistukseen, mutta hylkäsi syyttäjän vaatimuksen liiketoimintakieltoon määräämisestä. Käräjäoikeuden mukaan edellytyksiä liiketoimintakiellon määräämiselle ei ollut, sillä se katsoi, että ”A:n toiminta oli perustunut enemmänkin taitamattomuuteen tai liiketoimien epäonnistumiseen kuin suunnitelmalliseen hyödyn tavoitteluun”.

Toisin kuin käräjäoikeus, hovioikeus katsoi A:n tavoitelleen huomattavaa hyötyä ja muille velkojille aiheutetun huomattavaa vahinkoa. Ottaen huomioon muun muassa A:n menettelyn jatkuminen pitkään, se katsoi A:n syyllistyneen törkeään velallisen epärehellisyyteen. Liiketoimintakiellon määräämistä koskevan vaatimuksen osalta hovioikeus ei kuitenkaan muuttanut käräjäoikeuden tuomiota.

Korkein oikeus totesi liiketoimintakieltoon määräämisen edellytyksenä olevan, että liiketoiminnan yhteydessä ilmennyttä rikollista menettelyä ei ole pidettävä vähäisenä. Koska A oli tuomittu hovioikeudessa törkeästä velallisen epärehellisyydestä, ei hänen menettelyään voitu pitää vähäisenä. Lisäksi A:n menettelyä oli korkeimman oikeuden mukaan pidettävä kokonaisuutena arvioiden velkojien kannalta vahingollisena, minkä vuoksi liiketoimintakiellon määräämiselle oli tapauksessa liiketoimintakiellosta annetun lain 3 §:ssä tarkoitetut perusteet.

Korkein oikeus määräsi A:n liiketoimintakieltoon neljän vuoden mittaiseksi ajaksi.


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]