Minilex - Lakipuhelin

Liikennerikos ja jatkokäsittelylupa - KKO:2012:27

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

  • Jatkokäsittelylupa
    Muutosperuste
    Liikennerikos

Tapauksessa KKO 2012:27 käräjäoikeus oli tuominnut A:n rangaistukseen liikennerikoksista, vaikka A oli kiistänyt ajaneensa omistamaansa autoa. A oli valittanut tuomiosta hovioikeuteen, joka ei ollut myöntänyt jatkokäsittelylupaa. A oli sen jälkeen valittanut hovioikeuden päätöksestä korkeimpaan oikeuteen.

 

Korkein oikeus kumosi hovioikeuden päätöksen ja myönsi A:lle jatkokäsittelyluvan. Asia palautettiin hovioikeuteen uutta käsittelyä varten. Korkein oikeus perusteli ratkaisuaan sillä, että asiassa oli aihetta epäillä käräjäoikeuden ratkaisun lopputuloksen oikeellisuutta. Korkeimman oikeuden mukaan käräjäoikeus oli perustanut ratkaisunsa siihen, että A ei ollut osannut kertoa sitä, kuka muu hänen autoaan oli ajanut tai sitä, koska auto oli lainattu ja koska se oli palautettu hänen hallintaansa. Käräjäoikeus oli tehnyt näin siitäkin huolimatta, että syyttömyysolettaman mukaan syytetyn ei tarvitse näyttää toteen omaa syyttömyyttään. Asiassa ei korkeimman oikeuden mukaan ollut selvää, että syytteen tueksi olisi esitetty niin vakuuttava näyttö, että A:n olisi tullut syytteen kiistäessään selvittää tarkemmin väitettään siitä, että joku toinen oli lainannut ja kuljettanut autoa ja että hän itse oli ollut muualla syytteessä tarkoitettujen tekojen ajankohtana. Näin ollen hovioikeuden olisi tullut myöntää A:n valitukselle jatkokäsittelylupa.


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 

Aiheeseen liittyvät tapaukset


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]