» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »
Veropetoksella saaduilla varoilla oli hankittu autoja osamaksuilla, joilla oli tarkoitus häivyttää rikoksella saadut varat. Rikoksentekijöinä olivat pariskunta, joista toisen osalta rikos kattoi osallisuuden. Laillisuusperiaate oli keskeisellä sijalla rahanpesua koskevassa tapauksessa, jossa osallisuutta rikoksiin arvioitiin Helsingin käräjäoikeudessa, Helsingin hovioikeudessa ja Korkeimmassa oikeudessa.
Tapauksessa toinen pariskunnasta (B) oli syyllistynyt kahteen törkeään veropetokseen. B oli hänen kumppaninsa (A) nimiin hankkinut leasing- ja osamaksusopimuksilla useita autoja. Autoihin oli 1,5 vuoden aikana sijoitettu yli 45 000 euroa, vaikka oli selvää pariskunnan tulojen perusteella, ettei niillä voitu maksaa sellaisia summia. Myöhemmin ajoneuvoista oli maksettu vielä ainakin 60 000 euroa noin 2 vuoden ajanjaksolla. A väitti, ettei hän tiennyt varojen olleen rikoksella saatuja. Käräjäoikeus piti väitettä epäuskottavana, sillä he asuivat yhdessä kahden yhteisen lapsen kanssa. Lisäksi A:n arvioiden mukaan B:n kuukausitulot olivat 1 700 – 2 500 euroa.
Veropetos sijoittui aikavälille 2000-2004, jonka aikana rikoslakiin tehtiin muutoksia tapausta käsittävien pykälien osalta. Vuonna 2003 rikoslakiin uudistettiin rahanpesua koskevaa sääntelyä siten, että kun aiemmin sanamuotona oli ollut ”rikoksella hankittu omaisuus” oli uuden sanamuodon mukainen lausunta ”rikoksen tuottama hyöty”. Tämä sanamuodon muutos vaikuttaa siten, että vanhaa lakia ei voitu hyödyntää verorikoksiin, sillä verovelkaa ei voitu katsoa rikoksella hankituksi omaisuudeksi. Valtaosa rikoksentekoajasta sijoittui vanhan säännöksen soveltamisalaan, joten sen mukaisesti syyttäminen ei olisi ollut rikosoikeudellisen laillisuusperiaatteen mukaista. Laillisuusperiaatteen mukaisesti lakimuutoksissa tulee soveltaa syytetyn eduksi olevaa rikoslakia. Täten käräjäoikeus hylkäsi syytteet rahanpesun osalta ennen lakiuudistusta. A:n syyksi luettiin törkeä rahanpesu vuodesta 2003 alkaen, koska ajoneuvojen kierrätys oli nopeaa ja osoitti siten suunnitelmallisuutta, sekä niihin oli käytetty yli 45 000 euroa vuoden 2003 jälkeen. Yhteinen rangaistus törkeästä rahanpesusta ja rekisterimerkintärikoksesta oli 9 kuukautta ehdollista vankeutta.
Hovioikeus totesi, ettei perustuslailla turvatun rikosoikeudellisen laillisuusperiaatteen mukaisesti rikoslakia voida tulkita syytetyn vahingoksi. Tästä syystä rahanpesua ei voida lukea A:n syyksi ennen vuotta 2003, vaikka syyttäjä vaati valituksessaan koko rikoksentekoajalta tuomiota rahanpesusta. Hovioikeus ei muuttanut käräjäoikeuden tuomiota muuten, paitsi lisätuomiona A:n viralta pantavaksi virkamiehen tehtävästä.
Korkein oikeus oli samaa mieltä aiempien oikeusasteiden kanssa siitä, että rahanpesua koskeva lakipykälä oli vanhassa laissa kirjoitettu miltei vain huumerahoja koskevaksi, vaikka lainvalmisteluaineistossa oli ehdotettu lakitekstin laajentamista myös muihin mahdollisiin rikoksiin. Täten rahanpesusta ei voitu syyttää ennen vuotta 2003. Sen sijaan kätkemisrikos oli kirjoitettu rahanpesua laajemmalla käsitteistöllä, jolloin voitiin syyttää tämän mukaisesti. Kätkemisrikos on rahanpesuun nähden lievempi rikos, jonka syyttäjä oli haastehakemukseen asettanut toissijaiseksi rikokseksi. A:n syyksi katsottiin muiden oikeusasteiden tekemien tulkintojen lisäksi vuosilta 2000-2003 törkeä kätkemisrikos, jolloin Korkein oikeus tuomitsi A:n 10 kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen ja viralta pantavaksi.
Aiheeseen liittyvät tapaukset
Selaa lakitietoa