» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »
Kustannusyhtiön toimitusjohtaja H oli toimittanut Korkeimmalle oikeudelle kaksi kirjettä osoittaakseen, että hänellä oli oikeus kieltäytyä todistamasta törkeää kunnianloukkausta koskevassa esitutkinnassa. H:lla oli katsottu olevan oikeus kieltäytyä vastaamasta kysymyksiin, joihin hän ei voi vastata paljastamatta kustannusyhtiön julkaiseman kirjan laatijaa tai sen sisältämien tietojen antajaa. Keskusrikospoliisi oli liittänyt vastauspyynnön yhteydessä saamansa kirjeet esitutkintapöytäkirjaan. Syyttäjä vetosi kirjeisiin todisteina syyteasiassa. Kysymys oli siitä, voitiinko kirjeitä käyttää todisteina syyteasiassa.
Kustannusyhtiö, jonka toimitusjohtaja H oli, oli julkaissut kirjan, joka perustui internetissä olleeseen anonyymiin tekstiin, jolla R:n mielestä syyllistyttiin törkeään kunnianloukkaukseen. H:ta kuultiin esitutkinnassa todistajana. H kieltäytyi vastaamasta kysymyksiin siitä, kuka tai ketkä ovat internetissä levitetyn kirjoituksen laatijoita. Käräjäoikeus velvoitti H:n kertomaan internet-kirjoituksen laatijan. Kun H edelleen kieltäytyi vastaamasta kysymyksiin, käräjäoikeus asetti hänelle 5 000 euron uhkasakon. Hovioikeus ei muuttanut ratkaisua. H haki asiassa valituslupaa Korkeimmalta oikeudelta muutoksenhakemuksella, johon oli liitetty todisteiksi 23.6.2003 ja 2.7.2003 päivätyt kirjeet. Kirjeistä oli peitetty vastaanottajatiedot. Vastauspyynnön yhteydessä kirjeet toimitettiin keskusrikospoliisille. Korkein oikeus määräsi asiaa 21.1.2004 käsitellessään, että asiakirjat on pidettävä salassa syyteasian käsittelyyn saakka taikka kunnes asia on jätetty sillensä. Korkein oikeus palautti asian käräjäoikeuden käsiteltäväksi ja määräsi, ettei H:lla ollut velvollisuutta paljastaa kirjan laatijaa.
Käräjäoikeudessa henkilöä S syytettiin sittemmin törkeästä kunnianloukkauksesta, mutta käräjäoikeus määräsi H:n ja kustannusyhtiön syyteasian yhteydessä tekemästä hakemuksesta, ettei kirjeitä saanut käyttää asiassa todisteina. Hovioikeus oli päättänyt, että kirjeitä saa käyttää todisteina.
Lainsäädännössä ei ole yleissäännöstä todisteiden käytön kiellosta eli niin sanotusta hyödyntämiskiellosta. Kiellolla tarkoitetaan niitä rajoituksia, joita oikeudenkäynnissä esitetyn aineiston käyttämiselle todisteena ja hyödyntämiselle todistusharkinnassa mahdollisesti voidaan asettaa. Voimassa olevassa lainsäädännössä on yksittäisiä säännöksiä, joissa kielletään todistamasta jostakin seikasta tai joissa todistaja oikeutetaan vaikenemaan jostakin. Tällaiseen tilanteeseen liittyen Korkein oikeus on ratkaisussaan KKO 1995:66 katsonut, että vastaajan oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 20 §:ssä tarkoitetun lähiomaisen kieltäydyttyä todistamasta oikeudenkäynnissä ei häntä puhutelleen poliisimiehen kertomukseen voitu nojautua näyttönä jutussa, koska se olisi tosiasiallisesti merkinnyt mainitussa lainkohdassa lähisukulaisuuden suojaksi säädetyn vaitiolo-oikeuden murtamista. Niin sanottuun lähdesuojaan perustuvasta todistajan vaitiolo-oikeudesta säädetään oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 24 §:n 2 ja 3 momentissa. Ensiksi mainitun säännöksen mukaan sananvapauden käyttämisestä joukkoviestinnässä annetussa laissa tarkoitettu yleisön saataville toimitetun viestin laatija taikka julkaisija tai ohjelmatoiminnan harjoittaja saa kieltäytyä vastaamasta kysymykseen, kuka on antanut viestin perusteena olevat tiedot, samoin kuin kysymykseen, johon ei voi vastata paljastamatta tietojen antajaa. Lähdesuojassa on kysymys perusoikeutena suojattuun sananvapauteen keskeisesti liittyvästä oikeudesta.
Korkein oikeus oli esitutkintalain 28 §:n mukaisen todistajankuulemismenettelyn yhteydessä katsonut H:lla olevan oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 24 §:n 2 momenttiin perustuva vaitiolo-oikeus todistajana eli oikeus kieltäytyä tutkinnan kohteena olleessa asiassa vastaamasta kysymyksiin, jotka paljastaisivat kustannusyhtiön julkaiseman kirjan laatijan tai sen sisältämien tietojen antajan. Asiassa oli kysymys siitä, voidaanko kuitenkin niitä kirjeitä, jotka H oli todistajana kuulemisensa yhteydessä antanut Korkeimmalle oikeudelle osoittaakseen vaitiolo-oikeuttaan todistajana, käyttää todisteena asianomaisessa internet-kirjoituksen johdosta vireillä olevassa rikosasiassa.
H ja kustannusyhtiö olivat perustelleet muutoksenhakemustaan ensinnäkin sillä, että syyttäjällä ja R:llä, jotka eivät olleet olleet asianosaisia Korkeimmassa oikeudessa H:n vaitiolo-oikeutta koskeneessa asiassa, ei ollut ollut oikeutta saada Korkeimman oikeuden salassapidettäviksi määräämiä kirjeitä sen paremmin asianosaisena olleen keskusrikospoliisin välityksin kuin muutakaan kautta. Kirjeet koskivat yksityistä liike- tai ammattisalaisuutta eikä niitä saanut käyttää todisteena jo viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun lain 23 §:n nojalla. Korkein oikeus totesi, että julkisuuslain 23 §:n säännös koskee muun muassa asiakirjan salassa pidettäviä tietoja koskevaa viranomaisen vaitiolovelvollisuutta, niiden hyväksikäyttökieltoa sekä toisaalta asianosaisen oikeutta poiketa tällaisesta kiellosta. Säännös ei sitä vastoin koske sitä, voidaanko salassa pidettäväksi määrättyä tai suoraan lain nojalla salaisena pidettävää asiakirjaa käyttää todisteena oikeudenkäynnissä. Kysymystä siitä, voidaanko kirjeitä käyttää todisteina nyt vireillä olevassa syyteasiassa, ei siten voida ratkaista julkisuuslain 23 §:n nojalla.
Hovioikeus oli katsonut, että kun H oli oma-aloitteisesti päättänyt esittää kirjeet todisteeksi kieltäytymisoikeudestaan, H:n vaitiolo-oikeus ei törkeää kunnianloukkausta koskevassa asiassa ulottunut siihen aineistoon, jonka hän oli esittänyt tuomioistuimelle vaitiolo-oikeutensa tueksi. H ja kustannusyhtiö olivat puolestaan vedonneet asiassa siihen, että kysymyksessä olevat kirjeet oli jouduttu antamaan oikeudelle H:n puolustaessa vaitiolo-oikeuttaan, eikä mistään vapaaehtoisesta tai oma-aloitteisesta lähdesuojasta luopumisesta ollut ollut kysymys. Oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 25 §:n mukaan sen, joka kieltäytyy todistamasta tai vastaamasta johonkin kysymykseen, tulee samalla mainita kieltäytymisensä peruste ja tukea sitä todennäköisin syin. Käytännössä todistaja usein vain viittaa vaitiolo-oikeuteensa, kun salassa pidettävä seikka muutoin voisi paljastua.
Korkein oikeus totesi, että H on kieltäytyessään vastaamasta kysymyksiin menestyksettä eri perustein vedonnut vaitiolo-oikeuteensa esitutkinnassa ja siihen liittyneessä menettelyssä käräjäoikeudessa ja hovioikeudessa. Kun H on muutoksenhakemuksessaan Korkeimmalle oikeudelle esittänyt riidanalaiset kirjeet osoittaakseen nimenomaan vaitiolo-oikeutensa asiassa, kirjeiden esittäminen ei osoita, että H olisi tarkoittanut missään suhteessa luopua vaitiolo-oikeudestaan.
Korkein oikeus vahvisti näin, että törkeää kunnianloukkausta koskevassa asiassa ei saanut käyttää todisteina esitutkintapöytäkirjan liitteenä 6 olevia 23.6.2003 ja 2.7.2003 päivättyjä kirjeitä.
Aiheeseen liittyvät tapaukset
Selaa lakitietoa