Minilex - Lakipuhelin

Lääkäri ja virkavelvollisuuden rikkominen - KKO:2014:86

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

  • Virkarikos
    Lääkäri
    Tietosuoja
    Potilaan oikeudet
    Yksityiselämän suoja

Tapauksessa psykiatrisen poliklinikan vastaava erikoislääkäri A luki puolisonsa sukulaisen, poliklinikalla hoidettavana olleen B:n tietoja, vaikkei B ollut hänen potilaansa. Kysymyksenä oli, rikkoiko A virkavelvollisuuttaan.

Käräjäoikeudessa syyttäjä vaati A:lle rangaistusta kahdesta virkavelvollisuuden rikkomisesta sekä toissijaisesti kahdesta tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta. A oli katsellut 28.5.2007 sekä 12.10.2009 potilastietojärjestelmästä salassa pidettäviä tietoja B:stä ilman tämän suostumusta ja laillista perustetta. Katselu oli henkilötietolain 7 §:n mukaisen käyttötarkoitussidonnaisuuden vastaista. A ei ollut osallistunut B:n hoitoon taikka siihen liittyviin tehtäviin, jonka perusteella hänellä olisi ollut oikeus katsoa B:n potilastietoja. Potilastietojen katselu loukkasi B:n oikeutta yksityisyyteen.  Käräjäoikeus tuomitsikin A:n kahdesta tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta yhteisesti 30 päiväsakon rangaistuksen sekä velvoitti häntä suorittamaan vahingonkorvausta B:lle. Käräjäoikeus katsoi A:n sivulliseksi potilaan asemasta ja oikeuksista annetun lain 13 §:n mukaisesti. Tietojen katsominen ei ole ollut välttämätöntä B:n hoidon kannalta. Ottaen kuitenkin huomioon lääkärin oikeuksia ja vastuita koskevan ohjeistuksen puutteellisuus sekä A:n kanssa samassa organisaatiossa toimivien henkilöiden erilainen käsitys ohjeista, ei A:n voitu katsoa toimineen tahallisesti. A oli kuitenkin rikkonut häneltä vaadittua huolellisuusvelvoitetta eikä teko ollut vähäinen.

A valitti asiassa hovioikeuteen vaatien, että syyte sekä korvausvaatimukset hylätään. Vastavalituksessa syyttäjä vaati, että A tuomitaan käräjäoikeuden syytteen mukaisesti rangaistukseen kahdesta virkavelvollisuuden rikkomisesta sekä rangaistusta korotetaan.

Hovioikeus katsoi, että A on toiminut tahallaan ja ollut koko hoitosuhteen ajan potilaan asemasta ja oikeuksista annetun lain mukaan sivullinen B:hen nähden.  A:n täytyi ymmärtää, että tietojen katsominen on vastoin potilaan oikeuksia, koska hän tiesi B:n hoitosuhteen päättyneen ja toimineensa vastoin hänen tahtoaan katsellessaan tietoja. Hovioikeus tuomitsi A:n tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta sekä virkavelvollisuuden rikkomisesta yhteisesti 60 päivän rangaistukseen.

A valitti korkeimpaan oikeuteen vaatien syytteen ja korvausvaatimusten hylkäämistä. Syyttäjä vastasi valitukseen vaatien sen hylkäämistä. B vastasi myös valitukseen vaatien valituksen hylkäämistä.

Korkeimmassa oikeudessa kerrottiin, että B oli ollut poliklinikalla potilaana ja toivonut, ettei hänen tietojaan anneta A:lle. A ei ollut hänen lääkärinsä asiassa. A oli kuitenkin katsellut potilastietoja useamminkin, mutta A ei ollut tiennyt B:n toiveesta. A lausui valituksessaan, että hänellä oli oikeus katsoa B:n potilastietoja virkaan kuuluvien velvollisuuksien takia. Korkeimmassa oikeudessa kysymyksenä olikin, onko A toiminut vastoin virkatoiminnassa noudatettavia sääntöjä tai määräyksiä katsomalla B:n potilastietoja ja jos on, syyllistyikö hän hovioikeuden syyksi luettuihin rikoksiin.

Perustuslain 10 §:ssä taataan, että jokaisen yksityiselämä on turvattu. Henkilötietolaissa säädetään tarkemmin henkilötietojen suojasta. Potilaan asemista ja oikeuksista säädetään tarkemmin potilaslaissa. Sen 3 §:n 2 momentin mukaan potilaan hoito tulee järjestää siten, että hänen yksityisyyttään kunnioitetaan. Saman lain 6 §:n mukaan potilasta tulee hoitaa yhteisymmärryksessä hänen kanssaan. Potilaslain 13 §:n mukaan potilasasiakirjoihin sisältyvät tiedot ovat aina salassa pidettäviä. Näitä tietoja ei saa antaa sivulliselle ilman kirjallista suostumusta. Sivullisella tarkoitetaan lain mukaan ”muuta kuin asianomaisessa toimintayksikössä taikka sen toimeksiannosta potilaan hoitoon taikka siihen liittyviin tehtäviin osallistuvaa henkilöä.”

Potilastietojen käsittely edellyttää terveydenhuollon ammattihenkilöltä, että hän osallistuu kyseisen potilaan hoitoon taikka siihen liittyviin tehtäviin. Näin ollen esimerkiksi lääkäri saa käsitellä tietojen vain siihen tarkoitukseen, mihin ne on kerätty ja siinä laajuudessa kuin hänen tehtävänsä ja vastuunsa sitä edellyttävät.

A:lla on ollut työssään tekninen käyttöoikeus sähköiseen potilasasiakirjarekisteriin. Hän on sitoutunut noudattamaan sitoumusasiakirjassa tietosuoja- ja tietoturvaperiaatteita käyttäessään terveystoimen atk-laitteita sekä ohjelmistoja. Asiakirjassa on nimenomainen kohta, jossa lukee että ”Minulla ei ole katseluoikeutta muihin kuin työtehtävieni edellyttämiin tietoihin, ei esim. lähiomaisen tai tuttavan potilastietoihin”. Näiden tietojen katsominen on sallittua ainoastaan, jos A osallistuu läheisen hoitoon taikka siihen liittyviin tehtäviin.

Korkein oikeus katsoi, ettei A:ta voida tukita potilaslain 13 §:n 2 momentin mukaan sivulliseksi. Mitä B:n hoitamiseen tulee, on riidatonta, että B on ollut poliklinikalla hoidettavana, muttei A:n potilaana. A vetosi tapauksessa erikoislääkärin tehtäväänsä, jossa hänellä on oikeus seurata poliklinikan muiden lääkäreiden hoidon asianmukaisuutta esimerkiksi potilastietojärjestelmän kautta ja tarvittaessa puuttua lääkäreiden toimintaan. Todisteeksi hän näytti psykiatrisen erikoissairaanhoidon palkkausuudistuksen selvityksen lääkäreiden tehtävänkuvista. A:n mukaan hänen tehtäviinsä kuului vastaavana lääkärinä oleminen, tiimin johtaminen sekä erikoistuvien lääkärien ohjausvastuu.  Korkeimmassa oikeudessa kuultiin myös A:n esimiehiä ylilääkäriä sekä tulosaluejohtajaa, jotka kertoivat A:n vastaavan kaikkien hänen yksikössään hoidettavana olevien potilaiden hoidosta sekä hänellä on ollut myös oikeus puuttua muiden antamaan hoitoon. Toinen poliklinikan erikoislääkäri kuitenkin todisti oikeudessa, ettei vastaava erikoislääkäri ole esimiesasemassa muihin nähden eikä muilla lääkäreillä kuin hoitavilla lääkäreillä ole oikeutta lukea potilasasiakirjoja omasta aloitteestaan. On toteennäytetty, että A:lla on ollut oikeus osallistua muidenkin hoidettavana olleiden potilaiden hoitoon sekä tehtäviin edellä mainitun tavoin eikä häntä katsota sivulliseksi potilaslain mukaan.

Alemmat oikeudet ovat korkeimman oikeuden mukaan virheellisesti katsoneet, että potilastietoja saa lääkäri katsoa silloin, kun se on hoidon kannalta välttämätöntä. Harkittaessa A:n toimineensa virkavelvollisuuksiensa vastaisesti, täytyy arvioida, onko A katsonut potilastietoja käyttötarkoituksen mukaisessa tarkoituksessa ja onko A:n työtehtävät edellyttänyt B:n potilastietojen katsomista. A on puolustautunut valituksessaan sillä, että B:n potilastietojen tarkastelu on ollut tarpeellista esimerkiksi B:n henkilöllisyyden varmistamiseksi, hoidon järjestämisen sekä hoidon keston selvittämiseksi sekä oliko edellytyksiä siirtää B toiseen yksikköön hoitoon heidän läheissuhteensa takia. Myöhemmin hän oli tarkastellut potilastietoja, koska se oli tarpeellista B:n saaman hoidon ja siihen liittyvien ongelmien arvioimiseksi. A myös lausui korkeimman oikeuden suullisessa käsittelyssä, että katsoi tietoja myös siksi, että B:lle annettu hoito oli vahingoittanut häntä poliklinikalla ja kyseessä olevaa hoitoa oli antanut erikoistuva lääkäri, jota A:n oli pitänyt kouluttaa. Korkein oikeus totesikin, ettei ole perusteita epäillä A:n kertomuksen uskottavuutta.

Tässä tapauksessa A:n menettely on loukannut B:n yksityisyyttä, koska B on vaatinut, ettei A saa katsoa hänen potilastietojaan. A on heti ensimmäisellä katselukerralla tiennyt, että tiedot ovat läheisen ja muilla kerroilla tiennyt B:n tahtovan, ettei A saisi katsoa potilastietoja häneltä. Näin ollen A:n on täytynyt ymmärtää vaarantavansa B:n oikeuden yksityisyyteen. A:n työtehtävät eivät myöskään edellyttäneet B:n potilastietojen välttämätöntä katselemista, koska hän ei hoitanut B:tä ja hän olisi saanut tarvitsemansa tiedot myös muulla tavoin.

Mitä virkavelvollisuuden rikkomiseen tulee, siitä säädetään rikoslain 40 luvun 9 §:n 1 momentissa, jonka mukaan virkamies tuomitaan virkavelvollisuuden rikkomisesta, mikäli hän virkaansa toimittaessaan tahallaan taikka muulla tavalla rikkoo virkatoiminnassaan noudatettaviin säännöksiin taikka määräyksiin perustuvan virkavelvollisuutensa. Virkamies voidaan tuomita myös tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta, mikäli hän virkaa toimittaessaan huolimattomuudesta rikkoo noudatettaviin säännöksiin tai määräyksiin perustuvan virkavelvollisuutensa.  Lisäksi edellytetään, ettei teko kokonaisuutena ole vähäinen ottaen huomioon sen haitallisuus sekä vahingollisuus ja muut siihen liittyvät seikat. Korkein oikeus vielä korosti, että virkavelvollisuuden rikkominen perustuu tiettyihin säännöksiin ja määräyksiin, joista tulee selvästi käydä ilmi velvollisuudet. Tässä tapauksessa kyseessä on terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun lain 15 §:n 2 momentti, jonka mukaan A:n tulee ottaa huomioon, mitä potilaan oikeuksista on säädetty. Syytteisiin viitatut perustuslain 10 § sekä potilaslain 3 §:n 2 momentti määrittelevät virkavelvollisuuden tarpeeksi tarkasti. Näiden pykälien vastainen toiminta katsotaan virkavelvollisuuden rikkomiseksi.

Näin ollen korkein oikeus katsoo, että A on ensimmäisellä kerrallaan katsoessaan B:n potilastietoja laiminlyönyt riittävän varovaisuuden alkaessaan käsittelemään B:n tietoja ja näin ollen huolimattomuudesta rikkonut virkavelvollisuuttaan. Toisella kerralla katsoessaan A on tahallisesti rikkonut virkavelvollisuuttaan, koska hän tiesi, ettei B halunnut hänen lukevan potilastietoja. Teko ei myöskään ollut kokonaisuutena arvostellen vähäinen.

Korkein oikeus muutti hovioikeuden tuomiota ja alensi tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta sekä virkavelvollisuuden rikkomisesta annettua yhteistä rangaistusta 40 päiväsakoksi. Päiväsakon määrä on 54 euroa, joten sakkoa tulee maksettavaksi 2160 euroa. Muilta osin hovioikeuden tuomiota ei muuteta. 


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]