» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »
Helsingin käräjäoikeus oli antanut yksipuolisen tuomion asiassa, jossa F Oy oli nostanut kanteen turkkilaista BD-yhtiötä vastaan. Kanne oli nostettu sen takia, BD ei F Oy:n mukaan ollut oikeutettu saamaan maksua paperikoneen kauppaan liittyvän toimitustakauksen perusteella. Vastaaja ei vastannut kanteeseen määräajassa, mutta haki myöhemmin takaisinsaantia ja vaati yksipuolista tuomiota kumottavaksi sillä perusteella, että sitä ei oltu haastettu oikeudenkäyntiin lainmukaisesti ja koska kanne oli perusteeton.
Käräjäoikeus ei tutkinut takaisinsaantikannetta, koska katsoi, että se oli nostettu liian myöhään. Hovioikeus ei muuttanut käräjäoikeuden tuomiota.
BD oli hakenut takaisinsaantia Helsingin käräjäoikeudessa 16.9.2003 yksipuolista tuomiota vastaan, jonka sama käräjäoikeus oli antanut 27.2.2003. Korkein oikeus totesi, että lain mukaan takaisinsaantia tulee hakea 30 päivän kuluessa siitä lukien, kun takaisinsaannin hakija on hänen läsnäollessaan toimitetussa ulosmittauksessa taikka muulla tavoin todisteellisesti saanut tiedon yksipuolisesta tuomiosta. Lain mukaan sen asianosaisen asiana, jonka vaatimuksesta yksipuolinen tuomio on annettu, on huolehtia siitä, että vastapuoli saa tiedon yksipuolisesta tuomiosta.
Oli siis F Oy:n vastuulla, että BD oli saanut tiedon tuomiosta. Se oli toimittanut tuomion tiedoksiannettavaksi BD-yhtiön kotipaikkaan eli Turkkiin lähettämällä tuomion Turkissa olevalle asianajajalleen, joka oli pyytänyt turkkilaista notaaria antamaan tuomion tiedoksi sellaiselle asianajajalle, jolla F Oy:n käsityksen mukaan oli oikeus ottaa vastaan tiedoksiantoja BD:n puolesta. Kyseisen asianajajan sihteeri oli ottanut tiedoksiannon vastaan 7.4.2003.
Korkeimman oikeuden tuli arvioida sitä, oliko BD saanut yksipuolisen tuomion tiedoksi siten, että takaisinsaantiaika oli alkanut kulua.
Suomi ja Turkki olivat liittyneet oikeudenkäynti- ja muiden asiakirjojen tiedoksiantoa ulkomailla siviili- tai kauppaoikeudellisissa asioissa koskevaan Haagissa 15.11.1965 tehtyyn yleissopimukseen. Yleissopimusta sovellettiin siviili- tai kauppaoikeudellisissa asioissa kaikkiin tapauksiin, joissa oikeudenkäynti- tai muu asiakirja oli tarpeellista lähettää tiedoksiantoa varten ulkomaille. Sopimuksen mukaan jokainen sopimusvaltio määräsi keskusviranomaisen, jonka tehtävänä oli vastaanottaa ja käsitellä toisista sopimusvaltioista saapuvat, asiakirjan alkuperävaltion toimivaltaisen viranomaisen tai virkamiehen lähettämät tiedoksiantoa koskevat pyynnöt. Sopimuksen 10 artiklan mukaan sopimus ei estänyt, edellyttäen, ettei vastaanottajavaltio sitä vastustanut, käyttämästä muita tiedoksiantotapoja, muun muassa sitä, että henkilö, jota oikeudenkäynti koskee, toimituttaa oikeudenkäyntiasiakirjojen tiedoksiannon suoraan vastaanottajavaltion virkamiesten tai muiden toimivaltaisten henkilöiden välityksellä. Turkki oli ilmoittanut, ettei se hyväksy 10 artiklassa mainittuja tiedoksiantotapoja. Sen seurauksena tiedoksianto voitaisiin toimittaa ainoastaan keskusviranomaisen kautta.
Korkein oikeus totesi, että tiedoksianto ei ollut pätevä, sillä sitä ei oltu toimitettu Turkin hyväksymällä tavalla. Määräaika tuomion takaisinsaantihakemuksen tekemiselle ei siten ollut alkanut kulua 7.4.2003 lähtien.
KKO kumosi käräjäoikeuden ja hovioikeuden tuomiot ja palautti asian Helsingin käräjäoikeuteen.
Aiheeseen liittyvät tapaukset
Selaa lakitietoa