Minilex - Lakipuhelin

Jatkokäsittelyluvan myöntäminen - KKO:2015:70

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

  • Oikeudenkäyntimenettely
    Jatkokäsittelylupa
    Muutosperuste
    Yksityiselämää loukkaava tiedon levittäminen
    Kunnianloukkaus

Käräjäoikeus oli tuominnut A:n yksityiselämää loukkaavasta tiedon levittämisestä ja kunnianloukkauksesta yhteiseen sakkorangaistukseen ja velvoittanut hänet suorittamaan asianomistajalle vahingonkorvausta kärsimyksestä kummankin rikoksen perusteella. Hovioikeus oli myöntänyt A:lle jatkokäsittelyluvan vain vahingonkorvausten osalta ja jätti luvan myöntämättä muilta osin. Tapauksessa oli kysymys siitä, olisiko jatkokäsittelylupa tullut myöntää myös syyksilukemisen osalta sekä yksityiselämään loukkaavan tiedon levittämistä koskevalta osalta.

A valitti Korkeimpaan oikeuteen ja vaati, että hänelle myönnetään jatkokäsittelylupa myös syyksilukemisen osalta ja että asia palautetaan kokonaisuudessaan hovioikeuden käsiteltäväksi.

Oikeudenkäymiskaaren mukaan jatkokäsittelylupa on myönnettävä, jos ilmenee aihetta epäillä käräjäoikeuden ratkaisun lopputuloksen oikeellisuutta (muutosperuste). Säännöstä koskevissa esitöissä on todettu, että jatkokäsittelylupa tulisi sanotulla perusteella myöntää aina silloin, kun syntyy epäily ratkaisun oikeellisuutta kohtaan. Luvan myöntämiselle asetettu kynnys on tarkoitettu matalaksi. Jatkokäsittelylupa on myönnettävä myös, jos käräjäoikeuden ratkaisun lopputuloksen oikeellisuutta ei ole mahdollista arvioida jatkokäsittelylupaa myöntämättä (tarkistusperuste).

Asiassa oli riidatonta, että käräjäoikeuden A:n levittämäksi katsomat tiedot olivat omiaan aiheuttamaan B:lle vahinkoa ja kärsimystä ja että A oli toimittanut tiedot ja vihjaukset lukuisten ihmisten saataville julkaisemalla näitä seikkoja useilla internet-sivustoilla. Valituksessaan hovioikeudelle A on esittänyt myös uusia kirjallisia todisteita tukemaan väitettään siitä, että B oli omalla menettelyllään esiintymällä julkisuudessa suostunut yksityiselämänsä käsittelyyn julkisuudessa. Käsitellessään asiassa esitettyä vahingonkorvausta koskevaa valitusta hovioikeus on ottanut A:n uudet todisteet vastaan. A on siten valituksessaan hovioikeudelle vedonnut sellaisiin B:n omaelämänkerrassaan ja muuten julkisuudessa kertomiin seikkoihin yksityiselämästään ja seksuaalisuudestaan, joista käräjäoikeus ei ollut lausunut B:n väitettyä suostumista koskevissa perusteluissaan, sekä näitä seikkoja koskeviin uusiin todisteisiin. Koska näiden A:n esittämien seikkojen ja todisteiden merkitystä ei ole ollut mahdollista arvioida myöskään yksityiselämää loukkaavaa tiedon levittämistä koskevan syyksi lukemisen kannalta ilman jatkokäsittelyluvan myöntämistä, Korkein oikeus katsoo, että hovioikeuden olisi tullut myöntää jatkokäsittelylupa tarkistusperusteella.

Korkein oikeus siis myöntää A:lle jatkokäsittelyluvat myös muilta osin kuin vain vahingonkorvauksen osalta. Korkein oikeus palautti asian käsiteltäväksi kokonaisuudessaan uudelleen hovioikeudessa.


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 

Aiheeseen liittyvät tapaukset


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]