» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »
Korkeimman oikeuden ratkaisussa KKO:2013:101 oli kysymys jatkokäsittelyluvan myöntämisestä. Tapauksessa käräjäoikeus oli tuominnut A:n törkeästä rattijuopumuksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta 60 päivän yhteiseen vankeusrangaistukseen ja määrännyt A:n ajokieltoon. A oli istuessaan henkilöauton matkustajan puoleisella etuistuimella käynnistänyt auton kaksi kertaa, jolloin auto oli liikkunut käynnistysmoottorin voimalla useita metrejä. A:n veren alkoholipitoisuus oli ajon jälkeen ollut 2,55 promillea ja olosuhteet olivat olleet sellaiset, että rikos oli ollut omiaan aiheuttamaan vaaraa toisen turvallisuudelle. A oli kiistänyt syytteen sillä perusteella, että hän oli ainoastaan kääntänyt virta-avainta saadakseen auton lämmityksen päälle, jolloin auto oli käynnistysmoottorin voimalla liikkunut hieman, koska vaihde ei ollut ollut vapaalla.
A oli valittanut hovioikeuteen pyytäen jatkokäsittelylupaa kaikilla lupaperusteilla sekä vaatien syytteen hylkäämistä tai rangaistuksen lieventämistä sakoksi. A:n mukaan käräjäoikeuden ratkaisu oli virheellinen, koska A ei ollut kuljettanut autoa ainakaan tahallisesti rikoslain 23 tarkoitetulla tavalla eikä hänen toimintaansa voitu katsoa laissa tarkoitetuksi kuljettamiseksi. A ei ollut koskenut hallintalaitteisiin tavalla, joka olisi vaikuttanut auton kulkuun. Hovioikeus ei myöntänyt jatkokäsittelylupaa ja käräjäoikeuden ratkaisu jäi pysyväksi. Valituksessaan korkeimpaan oikeuteen A vaati, että hänelle myönnetään jatkokäsittelylupa ja asia palautetaan hovioikeuteen uudelleen käsiteltäväksi.
Oikeudenkäymiskaaren 25 a luvun 11 §:n 1 momentin mukaan jatkokäsittelylupa on myönnettävä, jos ilmenee aihetta epäillä käräjäoikeuden ratkaisun lopputuloksen oikeellisuutta (muutosperuste), jos käräjäoikeuden ratkaisun lopputuloksen oikeellisuutta ei ole mahdollista arvioida jatkokäsittelylupaa myöntämättä (tarkistusperuste), jos lain soveltamisen kannalta muissa samanlaisissa asioissa on tärkeää myöntää asiassa jatkokäsittelylupa (ennakkoratkaisuperuste) tai luvan myöntämiseen on muu painava syy. Jatkokäsittelylupaa ei kuitenkaan saman pykälän 2 momentin mukaan tarvitse myöntää yksinomaan näytön uudelleen arvioimista varten, ellei käräjäoikeuden ratkaisun lopputuloksen oikeellisuutta ole perusteltua aihetta epäillä valituksessa esitettyjen seikkojen perusteella.
Käräjäoikeus oli perusteluissan viitannut korkeimman oikeuden ratkaisuun KKO:2007:78. Ratkaisun mukaan matkustajan kohdalla ajoneuvon kuljettamisen voitiin katsoa edellyttävän sitä, että matkustaja käyttää ajoneuvon hallintalaitetta vaikuttaakseen sen kulkuun. A oli toisella käynnistyskerralla pitänyt ohjauspyörästä kiinni ja täten hallintalaitetta käyttämällä vaikuttanut ajoneuvon kulkuun. Käräjäoikeuden arvio oli perustunut tapahtumia havainnoineen, todistajana kuullun poliisimiehen kertomukseen. Näin ollen jatkokäsittelylupaa ei tarvinnut myöntää näyttökysymyksen arvioimiseksi, vaan kysymys oli, onko ajoneuvon kuljettamista koskevan käräjäoikeuden oikeudellisen arvion oikeellisuutta ollut aihetta epäillä.
Laissa ei ole määritelty sitä, millainen toiminta voi olla rattijuopumuksen ja kulkuneuvon oikeudettoman kuljettamisen tunnusmerkistöissä tarkoitettua moottorikäyttöisen ajoneuvon kuljettamista. Myöskään käräjäoikeuden ratkaisua tukevaa ennakkoratkaisua taikka vakiintunutta oikeuskäytäntöä ei ole olemassa. A:n syyksi luettu menettely poikkeaa olennaisesti ajoneuvon tavanomaisesta kuljettamisesta ja näin ollen ei ole myöskään selvää, että A on menettelyllään kuljettanut ajoneuvoa tunnusmerkistöissä tarkoitetun tavoin. Siten käräjäoikeuden ratkaisun oikeellisuutta on ollut syytä epäillä muutosperusteella.
Tämän lisäksi A:n tahallisuutta puoltavia sekä vastaan puhuvia seikkoja ei oltu käsitelty käräjäoikeudessa eikä siis hänen tahallisuuttaan ollut lainkaan perusteltu käräjäoikeuden tuomiossa. Korkein oikeus katsoi, ettei käräjäoikeuden ratkaisun oikeellisuuta ei ole voitu arvioida edellä kerrotulla perusteella jatkokäsittelylupaa myöntämättä. Toisin sanoen, hovioikeuden olisi pitänyt myöntää jatkokäsittelylupa myöskin tarkistusperusteella. Edelleen jatkokäsittelyluvan myöntäminen tarkistusperusteella olisi tullut myöntää, sillä käräjäoikeuden tuomiosta ei ilmene, millä perusteella se oli katsonut A:n menettelyn olleen vastoin A:n kiistämistä omiaan aiheuttamaan vaaraa toisen turvallisuudelle. A oli myös valituksessaan katsonut, että hänelle tuomittu rangaistus on yleiseen oikeuskäytäntöön liian ankara huomioiden hänen syyllisyytenä, tekojen vahingollisuus sekä vaarallisuus. Tältä osin jatkokäsittelylupa olisi tullut myöntää perusteella, että käräjäoikeuden ratkaisun oikeellisuutta on ollut aihetta epäillä myös rangaistusseuraamuksen osalta. Oikeudenkäymiskaaren esitöissä on todettu, että rangaistuksen mittaamisen harkinnassa voidaan ottaa huomioon myös vakiintunut oikeuskäytäntö. Mikäli vakiintunutta oikeuskäytäntöä ei ole, tulisi useimmiten jatkokäsittelylupa myöntää. Korkein oikeus katsoi, että koska A:n teko on ollut rattijuopumusrikoksena varsin epätavallinen ja on poikennut vahingollisuudeltaan ja vaarallisuudeltaan olennaisesti sellaisista tyypillisistä törkeistä rattijuopumuksista, joiden osalta on muodostunut yhtenäinen vankeusrangaistusta edellyttävä oikeuskäytäntö, asiassa ei voitu pitää selvänä että ehdoton vankeusrangaistus on ollut oikeudenmukaisessa suhteessa A:n syyksi luettujen rikosten vahingollisuuteen ja vaarallisuuteen, tekojen vaikuttimiin sekä rikoksesta ilmenevään muuhun A:n syyllisyyteen. Näin ollen myös muutosperusteella hovioikeuden olisi tullut myöntää jatkokäsittelylupa.
Korkein oikeus siis katsoi, että hovioikeuden olisi pitänyt ajoneuvon kuljettamiseen, vaaran aiheuttamiseen ja rangaistuksen määräämiseen liittyneiden kysymysten johdosta myöntää A:lle jatkokäsittelylupa. Korkein oikeus näin ollen kumosi hovioikeuden päätöksen ja myönsi A:lle jatkokäsittelyluvan.
Aiheeseen liittyvät tapaukset
Selaa lakitietoa