» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »
Tapauksessa A oli tuomittu käräjäoikeudessa kahdesta pahoinpitelystä sakkoihin sekä velvoitettu maksamaan B:lle vahingonkorvausta kivusta, särystä sekä muusta tilapäisestä haitasta sekä B:n pahoinpitelyssä saamien vammojen myöhemmin aiheutuvasta leikkaushoidosta. A valitti asiassa hovioikeuteen vaatien rangaistuksen alentamista, vapautusta leikkauskuluja koskevasta korvausvelvollisuudesta vedoten siihen, että korvausvaatimus oli ennenaikainen. Toisekseen hän vaati, että korvausvelvollisuus ainakin alennettaisiin julkisen terveydenhuollon tasolle kustannuksiltaan sekä kivusta, särystä ja muusta tilapäisestä haitasta tuomittua korvausta alennetaan. Hovioikeus ei kuitenkaan ollut myöntänyt valituslupaa. Korkeimmassa oikeudessa kysymyksenä oli ollut, olisiko hovioikeuden pitänyt myöntää jatkokäsittelylupa A:lle muutos- ja ennakkoratkaisuperusteella siltä osin kuin hän oli vaatinut.
A:lle myönnettiin jatkokäsittelylupa korkeimpaan oikeuteen. Valituksessa A oli vaatinut, että hänelle myönnetään jatkokäsittelylupa sekä että asia palautetaan hovioikeuteen. Mikäli korkein oikeus ottaa asian käsiteltäväksi heti, A on vaatinut rangaistuksen alentamista, korvausvaatimuksen hylkäämistä leikkauskulujen osalta taikka se jätetään tutkimatta ennenaikaisuuden takia sekä kivusta ja särystä maksettavaa korvausta alennetaan. Syyttäjä ja B (pahoinpitelyn uhri) ovat vaatineet valituksen hylkäämistä.
Korkeimmassa oikeudessa kerrottiin, että A on tuomittu käräjäoikeudessa kahdesta pahoinpitelystä 90 päiväsakon rangaistukseen. A oli tehnyt ruumiillista väkivaltaa B:lle kaatamalla hänet lattialle ja tässä tilanteessa B:n oikean ranteen nivelsiteet katkesivat. Toisessa pahoinpitelyssä A oli tehnyt toiselle henkilölle ruumiillista väkivaltaa lyömällä tätä kasvoihin. Isku kuitenkin osui henkilön käsivarteen, mistä oli aiheutunut kipua uhrille. Käräjäoikeudessa A oli tuomittu suorittamaan B:lle vahingonkorvausta 2000 euroa kivusta, särystä sekä tilapäisestä haitasta. Kohtuullisiksi ranteen leikkauskuluiksi käräjäoikeus oli katsonut 3000 euroa eikä vaatimus ollut ennenaikainen, koska leikkaus oli välttämätön toimenpide ranteen korjaamiseksi. A velvoitettiin maksamaan leikkauskulut. A valitti hovioikeuteen ja vaati, että rangaistus alennetaan, hänet vapautetaan korvausvelvollisuudesta B:lle leikkaushoidon osalta tai niitä koskeva vaatimus jätetään tutkimatta ennenaikaisena sekä että korvausta särystä, kivusta ja tilapäisestä haitasta alennettaisiin. A lisäksi pyysi, että hänelle myönnetään jatkokäsittelylupa muutos- ja ennakkopäätösperusteella.
A:n mielestä käräjäoikeuden tuomio on liian ankara hänen syyksi luettuun menettelyyn ja seurausten yllättävyyteen sekä ennakoimattomuuteen nähden. Leikkauskulujen korvausvelvollisuus oli myös perustunut yksityisen lääkäriaseman arvioon leikkauskuluista. Huomioon ottaen uhrin velvollisuus rajoittaa vahinkoja, A:lla ei ole velvollisuutta korvata B:lle yksityisen lääkäriaseman toimenpiteistä aiheutuvia siltä osin kuin ne ylittävät julkisessa terveydenhuollossa aiheutuvat kustannukset. B:n korvausvaatimus leikkauksen osalta oli myös ennenaikainen, koska rannetta ei ollut vielä leikattu sekä se oli toteutettavissa julkisen terveydenhuollon kautta. B:n passiivisuus leikkaukseen menoon tulee ottaa huomioon kivun ja säryn korvauksen määrässä siten, ettei korvauksen tule ylittää A:n myöntämää 1000 euroa. Hovioikeus ei kuitenkaan myöntänyt näillä perusteilla jatkokäsittelylupaa korkeimpaan oikeuteen.
Korkein oikeus arvioi jatkokäsittelyluvan edellytyksiä oikeudenkäymiskaaren 25 a luvun 12 §:n mukaan, jossa sanotaan, että jatkokäsittelylupa voidaan rajoittaa koskemaan vain osaa käräjäoikeuden ratkaisua. Lupa olisi siis voitu myöntää koskemaan esimerkiksi rangaistuksen mittaamista taikka vahingonkorvauksen määrää.
A oli valituksessaan hovioikeudella todennut, että hänelle määrätty rangaistus 90 päiväsakkoa on liian ankara ottaen huomioon hänen menettelynsä sekä seurausten yllättävyys ja ennakoimattomuus. Korkeimmassa oikeudessa pohdittiin, olisiko jatkokäsittelylupa tässä tilanteessa tullut myöntää muutosperusteella eli onko ratkaisun lopputuloksen oikeellisuutta ollut syytä epäillä. Korkein oikeus toteaa, että oikeudenkäymiskaaren 25 a luvun 11 §:n 1 momentin 1 kohdan esitöiden mukaan, kun on kyse rangaistuksen mittaamisesta, harkinnassa otetaan huomioon vakiintunut oikeuskäytäntö. Tässä tilanteessa kysymyksessä oli varsin yleinen pahoinpitelytilanne, josta yleensä määrätään keskimäärin 40 päiväsakkoa. Tässä tilanteessa kuitenkin uhrilla aiheutui vakava ruumiinvamma, jonka takia korkein oikeus katsoo, että lopputuloksen oikeellisuutta ei ole syytä epäillä.
Leikkauskulujen korvausvelvollisuudesta A on lausunut hovioikeudelle tekemässään valituksessa, että niissä tulisi ottaa huomioon uhrin velvollisuus rajoittaa vahinkoa sekä leikkauskustannukset tulisi katsoa julkisen terveydenhuollon mukaan. A lausui korvausvaatimuksen olevan myös ennenaikainen, koska leikkausta ei ollut vielä suoritettu. Korkeimmassa oikeudessa kysymyksenä oli, olisiko jatkokäsittelylupa tullut myöntää muutosperusteella taikka ennakkoratkaisuperusteella. Korkein oikeus lausui, että käräjäoikeuden ratkaisun oikeellisuutta ole aihetta epäillä, koska B tarvitsi hoitoa eikä asiaan vaikuta se, ettei leikkausta ole vielä tehty. Asian ennenaikaisuus ei siis ole ongelma. Asia on myös tältä osin niin selvä, ettei ennakkoratkaisuperustettu myöntää jatkokäsittelylupaa ole. Leikkauskulujen osalta korkein oikeus totesi, että yleisesti korvausvelvollisuus kattaa vain julkisen terveydenhuollon palveluista perityt maksut, mutta joskus voidaan hyväksyä yksityinenkin hoito. Tämä on mahdollista esimerkiksi tilanteessa, kun tarpeellista sairaanhoitoa ei ole julkisella puolella tai hoitoa tulisi odottaa kohtuuton aika. Korkein oikeus totesikin, että esitettyjen perustelun takia, sairaanhoitokulujen korvausvelvollisuus tulisi määrittää lähtökohtaisesti julkisen terveydenhuollon kustannustason mukaan. Tapauksessa kysymys korvattavien leikkauskustannusten määrästä on ollut sillä tavoin epäselvä, että käräjäoikeuden ratkaisun oikeellisuutta on syytä epäillä. Näin ollen tässä tapauksessa olisi tullut myöntää jatkokäsittelylupa vahingonkorvaus määrän takia muutos – sekä ennakkoratkaisuperusteella.
A totesi lisäksi valituksessaan hovioikeudelle, että B:n oma passiivisuus vamman hoidossa tulisi ottaa huomioon kipua ja särkyä korvattavassa määrässä siten, ettei sen tule ylittää yli 1000 euroa. Korkeimmassa oikeudessa kysymyksenä oli, olisiko A:lle tullut myöntää muutosperusteella valituslupa. Korkein oikeus totesi, että vahingonkorvaussummaa määrätessä tuomioistuimella on laaja harkintavalta. Oikeuskäytännön mukaan samankaltaisesta kivusta ja särystä tuomiotaan korvaukseksi 2000 – 7500 euroa. Nämä seikat huomioon ottaen, A:lle tuomittu 2000 euron korvausvelvollisuus on A:n kannalta kohtuullinen. Tältä osin ratkaisun oikeellisuutta ei ole aihetta epäillä.
Edellä mainitut seikat huomioon ottaen, korkein oikeus katsoi, että A:lle olisi tullut myöntää jatkokäsittelylupa leikkauskulujen vahingonkorvauksen määrää koskevilta osin. Muilta osin ei perusteita luvan myöntämiselle ole ollut. Näin ollen lupa olisi tullut myöntää rajoitettuna. Korkein oikeus kumosi hovioikeuden päätöksen siltä osin kun kyse oli B:lle maksettavasta vahingonkorvauksen määrästä. A:lle myönnetään tältä osin jatkokäsittelylupa. Muilta osin hovioikeuden tuomio jää pysyväksi. Korkein oikeus palautti asian hovioikeuteen, jonka tulee ottaa se käsiteltäväksi omasta aloitteestaan ja jatkaa asian käsittelyä.
Aiheeseen liittyvät tapaukset
Selaa lakitietoa