» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »
Tapauksessa syyttäjä vaati A:lle rangaistusta yllytyksestä salassapitorikokseen sekä B:lle salassapitorikoksesta. Syyttäjän mukaan A tahallaan taivutti asianajaja B:n kertomaan puhelimessa hänelle 19.12.2012 salassapito- ja yhteydenpitomääräyksestä huolimatta lainvastaisesti tietoja, jotka B oli saanut tietoonsa toimiessaan A:n kanssa samaan moottoripyöräkerhoon kuuluvan C:n määrättynä avustajana pakkokeinoistunnossa. B oli kertonut A:lle hänen rikoskumppaninsa C:n saaneen väkivallalla uhaten asianomistajalta rahaa sekä että C oli poliisin tarkkailussa. Tietoja oli ilmoitettu puhelimessa ja tapaamisissa. Syyttäjällä oli näyttönä telekuuntelutallenne A:n ja B:n välisistä puheluista. Tallenteet perustuvat A:n puhelimen telekuunteluun, mihin käräjäoikeus antoi lupansa ajalle 3.10.2012 – 17.1.2013 törkeään huumausainerikosepäilyyn liittyen. Käräjäoikeus lausui 10.1.2014, ettei telekuuntelutallenteita voida käyttää todisteina salassapitorikosasiassa pakkokeinolain 10 luvun 56 §:n sekä perusoikeusmyönteisen laintulkinnan takia.
Salassapitorikokseen ei voi kohdistaa telekuuntelua ja kysymys oli ylimääräisen tiedon käyttämistä koskevasta prosessuaalisesta säännöksestä, mitä sovelletaan sen ollessa voimassa. Näin ollen käräjäoikeus hylkäsi syytteet.
Syyttäjä valitti hovioikeuteen vaatien, että ratkaisu telekuuntelutallenteiden hyödyntämisestä kumotaan ja että B ja A tuomitaan käräjäoikeudessa esitetyn rangaistusvaatimuksen mukaan. B teki vastavalituksen. Hovioikeus ei kuitenkaan myöntänyt asiassa jatkokäsittelylupaa. Syyttäjälle myönnettiin valituslupa korkeimpaan oikeuteen, jossa hän vaati hovioikeuden päätöksen kumoamista, jatkokäsittelyluvan myöntämistä sekä asian palauttamista käräjä- tai hovioikeuteen asian uudelleen käsittelyä varten. Toissijaisesti syyttää vaati korkeinta oikeutta ottamaan asian käsiteltäväksi, kumoamaan käräjäoikeuden ratkaisun telekuuntelutallenteiden hyödyntämisestä ja tuomitsemaan A:n sekä B:n rangaistukseen esitettyjen rangaistusvaatimusten mukaan. A ja B vaativat valituksen hylkäämistä.
Korkeimmassa oikeudessa kysymyksenä oli, olisiko hovioikeudessa tullut myöntää jatkokäsittelylupa syyttäjälle.
Oikeudenkäymiskaaren (OK) 25 a luvun 11 §:n 1 momentin mukaisesti jatkokäsittelylupa tulee myöntää jos on aihetta epäillä käräjäoikeuden ratkaisun oikeellisuutta (muutosperuste), käräjäoikeuden ratkaisun oikeellisuutta ei voi arvioida myöntämättä jatkokäsittelylupaa (tarkistusperuste) taikka lain soveltamisen kannalta samanlaisissa jutuissa on tärkeä myöntää jatkokäsittelylupa (ennakkoratkaisuperuste). Tässä asiaa arvioitiin ennakkoratkaisuperusteen kannalta.
Syyttäjä katsoi, että käräjäoikeuden ratkaisu oli virheellinen tai edes tulkinnanvarainen siltä osin kun kysymys oli todisteiden hyödyntämiskieltoon sovellettavasta laista sekä siitä, onko todisteissa kysymys ns. ylimääräisestä tiedosta sekä siltä osin kun käräjäoikeus arvioi tiedon hyödynnettävyyttä. Korkein oikeus lausui, että koska tieto oli saatu toista juttua koskevan telekuunteluluvan kautta, on kysymyksessä aikaisemman pakkokeinolain (646/2003) 5 a luvun 13 §:ssä sekä voimassa olevan pakkokeinolain 10 luvun 55 §:ssä kerrotusta ns. ylimääräisestä tiedosta. Ongelmana on, kumpaa lakia sovelletaan: ylimääräisen tiedon käytöstä näyttönä ei ole säännöksiä aikaisemmassa laissa, mutta nykyisessä on. Nykyisen pakkokeinolain mukaan lain voimaan tullessa voimassaoleviin pakkokeinoihin sovelletaan uusia lain säännöksiä. Käräjäoikeus katsoi siirtymäsäännöksen olleen epäselvä, mutta katsonut, että voimassaoleva pakkokeinolain lainkohta ylimääräisen tiedon käyttämisestä soveltuu tilanteeseen. Käräjäoikeuden ratkaisun lopputulos on siis lain soveltamisen kannalta oikea eikä siltä osin ole ollut perustetta myöntää jatkokäsittelylupaa.
Käräjäoikeus katsoi, ettei telekuuntelutallenteita voida pakkokeinolain 10 luvun 56 §:n takia käyttää todisteita jutussa, koska salassapitorikos ei ole laadultaan sellainen rikos, johon telekuuntelu voitaisiin pakkokeinolain mukaan kohdistaa. Lain kohdan mukaan ylimääräistä tietoa saadaan käyttää rikoksen selvittämisessä, mikäli tieto koskee rikosta, jonka tutkinnassa olisi saatu käyttää pakkokeinoa, jolla tieto on saatu. Lain 2 momentin mukaisesti ylimääräistä tietoa saadaan kuitenkin käyttää, mikäli sillä voidaan olettaa olevan rikoksessa erittäin tärkeä merkitys sen selvittämiselle ja rikoksesta ankarin rangaistus on vähintään 3 vuotta vankeutta taikka kyse on muusta momentissa mainitusta rikoksesta. 3 pykälän mukaan näyttönä ylimääräisen tiedon käyttämisestä päättää tuomioistuin asian käsittelyn yhteydessä.
Kuten ilmenee, laki sekä sen esityöt eivät anna selkeää vastausta ylimääräisen tiedon käyttämisestä näyttönä. Näin ollen hovioikeuden olisi tullut myöntää ennakkoratkaisuperusteella jatkokäsittelylupa. Korkeimman oikeuden mielestä asia tapahtuu soveliaammin käsittelyssä hovioikeudessa. Hovioikeuden tulee pohtia, onko perusteita myöntää syyttäjälle jatkokäsittelylupa myös pääasian osalta.
Korkein oikeus kumosi hovioikeuden päätöksen ja syyttäjälle myönnettiin jatkokäsittelylupa käräjäoikeuden ratkaisun osalta. Asia palautetaan takaisin hovioikeuteen, jonka tulee omasta aloitteestaan ottaa asia uudelleen käsiteltäväksi.
Aiheeseen liittyvät tapaukset
Selaa lakitietoa