» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »
Ennen isyyslain voimaantuloa vuonna 1959 avioliiton ulkopuolella syntyneet kaksoissisaret A ja B olivat olleet lapsesta asti siinä käsityksessä, että C oli heidän isänsä. He vaativat vuonna 2009 vireille tulleissa kanteissaan C:n isyyden vahvistamista. Isyyslain voimaanpanosta annetussa laissa säädetty viiden vuoden määräaika isyyden vahvistamiskanteiden nostamiselle oli päättynyt 1.10.1981.
Käräjäoikeus ratkaisi välituomiolla erikseen kanneoikeutta koskevan kysymyksen. Selostettuaan henkilötodistelua, sovellettavia säännöksiä sekä oikeuskäytäntöä hovioikeuksista ja Euroopan ihmisoikeustuomioistuimesta käräjäoikeus totesi, että A ja B olivat tulleet täysi-ikäisiksi yli neljä vuotta ennen voimaanpanolaissa isyyden vahvistamiskanteen nostamiselle säädetyn määräajan päättymistä. Heillä oli jo huomattavasti ennen täysi-ikäisiksi tuloaan ollut perusteltu käsitys isänsä henkilöllisyydestä, eikä heidän tietoonsa ollut määräajan päättymisen jälkeen tullut siitä mitään uusia seikkoja. A:lla ja B:llä ei näin ollen ollut ollut mitään oikeudellista estettä kanteen nostamiselle määräajassa. Käräjäoikeus katsoi, että kanneaikasäännös ei ollut tässä tapauksessa sillä tavoin perustuslain tai kansainvälisten sopimusten vastainen, että se olisi jätettävä soveltamatta. Näin ollen käräjäoikeus hylkäsi kanteet liian myöhään nostettuina. Hovioikeus ei muuttanut käräjäoikeuden välituomiota.
A ja B vetosivat kanneoikeutensa perusteina yhtäältä tarpeeseensa saada biologinen alkuperänsä selvitetyksi ja isäsuhde vahvistetuksi sekä toisaalta siihen, että heillä on mielestään ollut tosiasiallinen este nostaa kanne määräajassa. Korkein oikeus katsoi, että A ja B ovat riidattomasti olleet lapsuudestaan lähtien siinä käsityksessä, että C on heidän isänsä. Kun A:n ja B:n mahdollisuuksia ryhtyä toimenpiteisiin isyyden vahvistamiseksi joudutaan arvioimaan jälkikäteen, lähtökohtana on pidettävä, että A:lla ja B:llä on ollut tieto oletetun isän henkilöllisyydestä jo kauan ennen kanneajan alkamista. Lisäksi Korkein oikeus katsoi, että A ja B ovat olleet isyyslain voimaan tullessa 17-vuotiaita ja tulleet täysi-ikäisiksi 19.6.1977, jolloin kanteen nostamiselle säädetyn määräajan päättymiseen on ollut vielä aikaa yli neljä vuotta. Korkein oikeus päätyi siihen, että A:lla ja B:llä on ollut voimaanpanolaissa säädetyn määräajan kuluessa todellinen mahdollisuus nostaa kanne isyyden vahvistamiseksi ja ettei tämän mahdollisuuden käyttämättä jääminen ole osoitettu johtuneen heistä riippumattomista syistä. Näin ollen myös Korkein oikeus hylkäsi isyyskanteet.
Aiheeseen liittyvät tapaukset
Selaa lakitietoa