» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »
Tapauksessa oli kysymys elinkautisvangin valvotussa koevapaudessa tekemien rikosten merkityksestä harkittaessa ehdonalaisen vapautumisen edellytyksiä uudelleen rikoslain 2 c luvun 10 §:n 3 momentin nojalla.
Rikosseuraamusvirasto haki tapauksessa A:n päästämistä ehdonalaiseen vapauteen koskevan päätöksen peruuttamista sen vuoksi, että A oli koevapauden aikana rikkonut yhteydenpitovelvoitetta ja muita laitoksen ulkopuolella liikkumiseen liittyviä ehtoja. Lisäksi A:ta epäiltiin lukuisista muista rikoksista. Näiden seikkojen vuoksi Rikosseuraamusvirasto katsoi, laissa säädetyt edellytykset ehdonalaiseen vapauteen eivät A:n kohdalla enää täyttyneet.
Hovioikeuden mukaan asiassa ei ollut kysymys rangaistusvaatimuksesta, vaan vaatimuksesta suorittaa uudelleen ehdonalaisen vapauttamisen edellytyksiä koskeva kokonaisharkinta elinkautisvangin olosuhteissa tapahtuneen muutoksen vuoksi. Hovioikeus katsoi, ottaen huomioon koevapauden aikana tapahtuneiden rikosten vakavuus, että laissa säädetyt edellytykset ehdonalaiseen vapauteen eivät A:n kohdalla enää täyttyneet, minkä vuoksi häntä ei voitu vielä tässä vaiheessa päästää ehdonalaiseen vapauteen. Hovioikeus kumosi päätöksensä A:n päästämisestä ehdonalaiseen vapauteen ja hylkäsi A:n sitä koskeneen hakemuksen.
Valituksessaan korkeimmalle oikeudelle A vaati ensisijaisesti Rikosseuraamusviraston hakemuksen jättämistä tutkimatta ja toissijaisesti hovioikeuden päätöksen kumoamista ja että hänet päästettäisiin ehdonalaiseen vapauteen.
Korkeimman oikeuden mukaan ehdonalaista vapauttamista koskevassa uudelleenharkinnassa on kyse kokonaisarvioinnista, jossa keskeistä on varsinkin se, antavatko koevapaudessa tehdyt rikokset aihetta arvioida kysymystä elinkautisvangin rikoslain 2 c luvun 9 §:n 2 momentissa tarkoitetusta vaarallisuudesta toisin kuin aikaisemmassa päätöksessä. Tuomioistuin totesi, että A:n elinkautisen vankeusrangaistuksensa täytäntöönpanon aikana tekemät rikokset olivat selvältä valtaosaltaan muuta kuin väkivaltarikollisuutta. Rikosten ei voitu katsoa osoittavan rikoslain 2 c luvun 9 §:n 2 momentissa tarkoitettua ilmeistä vaaraa siitä, että A vapauduttuaan olisi tullut syyllistymään henkeä, terveyttä tai vapautta törkeästi loukkaavaan rikokseen. Korkein oikeus totesi lisäksi, että A:n rangaistusajan varsin yleisluonteiseksi laaditun ja vailla selviä ja yksityiskohtaisia tavoitteita olleen suunnitelman toteutuminen ei ollut vaarantunut A:n koevapauden aikana tekemien rikosten vuoksi siten, että kyseinen seikka olisi ollut riittävä peruste peruuttaa hovioikeuden tekemä A:n vapauttamista koskeva päätös.
Hovioikeuden päätös kumottiin ja A päästettiin elinkautisesta vankeudesta ehdonalaiseen vapauteen, sillä korkein oikeus katsoi, että valvotun koevapauden aikana tehtyjen rikosten laatu, täytäntöönpanon pitkä kesto ja muu A:n käyttäytymisestä saatu selvitys antaneet aihetta muuttaa arviota A:n vapauttamisen edellytyksistä siten, että jo tehty vapauttamispäätös olisi tullut kumota.
Aiheeseen liittyvät tapaukset
Selaa lakitietoa