» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »
A ja B olivat asiakirjoja allekirjoittamalla ja pankkitilejä avaamalla osallistuneet järjestelyyn, jossa kiinteistöt oli hankittu muodollisesti heidän nimiinsä, mutta tosiasiallisesti heidän ylivelkaantuneen isänsä X:n omistukseen. X oli sittemmin syyllistynyt törkeään velallisen petokseen, kun hän ei ollut ulosottoselvityksessä ilmoittanut kiinteistöjä omaisuutenaan. Kysymys oli siitä, oliko A:n ja B:n menettelyssä kysymys rangaistavasta avunannosta ja täyttyikö heidän menettelyssään avunantorikoksen edellyttämä tahallisuus.
Asiassa sovellettavan rikoslain 5 luvun 3 §:n 1 momentin mukaan avunannosta tuomitaan se, joka toisen rikosta tehdessä taikka sitä ennen tahallansa on neuvolla, toimella tahi kehotuksella tekoa edistänyt. Avunannosta säädetään asiallisesti samalla tavalla 1.1.2004 voimaan tulleessa rikoslain 5 luvun 6 §:ssä. Avunantona rangaistaan tahallinen myötävaikuttaminen toisen tahalliseen rikokseen eli päärikokseen. Myötävaikuttamisella tarkoitetaan sitä, että avunannon ei tarvitse olla päärikoksen tekemisen välttämätön edellytys, mutta sen tulee kuitenkin lisätä, edistää tai helpottaa rikoksen tekemisen mahdollisuutta. Avunantajan tahallisuuden osalta vaaditaan tietoisuutta päärikoksesta, omasta toiminnasta ja oman toiminnan päärikosta edistävästä merkityksestä. Arvioitavina olevien tapahtumien aikana voimassa olleessa rikoslaissa ei ole ollut nimenomaista säännöstä siitä, mitä tahallisuudella tarkoitetaan. Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan lähtökohtaisesti edellytyksenä on ollut, että avunantaja pitää varmana tai ainakin varsin todennäköisenä, että päärikos tehdään ja että sen tunnusmerkistöön kuuluvat tosiseikat toteutuvat. Avunantotoimi on tehtävä ennen päärikosta tai sen tekemisen aikana.
Tässä tapauksessa päärikoksena on törkeä velallisen petos. Rikoslain 39 luvun 2 §:n 1 momentin mukaan velallisen petoksesta tuomitaan velallinen, joka hankkiakseen itselleen tai toiselle oikeudetonta taloudellista hyötyä konkurssi-, ulosotto-, velkajärjestely- tai saneerausmenettelyssä salaa omaisuuttaan. Velallisen petos ei edellytä vahinkoseuraamusta. Jos velallisen petoksessa tavoitellaan huomattavaa hyötyä ja velallisen petos on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä, kyseessä on luvun 3 §:n mukaan törkeä velallisen petos. Velallisen petos toteutuu rikoslain 39 luvun 2 §:ssä tarkoitetussa maksukyvyttömyysmenettelyssä, jossa velallinen ei täytä tietojenantovelvollisuuttaan vaan esimerkiksi salaa sellaista omaisuutta, joka voitaisiin käyttää ulosotossa olevien velkojien maksuun. Omaisuuden salaamista on mahdollista valmistella erilaisilla järjestelyillä kuten siirtämällä valeoikeustoimilla velallisen omaisuutta jollekin toiselle tai hankkimalla velallisen varoilla omaisuutta toisen nimiin. Myöhemmin tapahtuvassa maksukyvyttömyysmenettelyssä velallinen käyttää järjestelyä hyväkseen jättäessään ilmoittamatta hänelle tosiasiassa kuuluvan, mutta järjestelyn avulla toisen nimiin saatetun omaisuuden. Velallisen varojen peittämistoimilla pyritään tyypillisesti myös vähentämään kiinnijäämisriskiä. Silloin kun kuvatunlaiset omaisuusjärjestelyt liittyvät velallisen petoksen valmisteluun tai rikoksesta kiinnijäämisen välttämiseen, niihin osallistuminen lisää rikoksen toteutumisen todennäköisyyttä. Toiminta velallisen omaisuuden peittämisessä voikin tulla arvioitavaksi velallisen petoksen avunantona. Välttämätöntä ei siten ole, että avunantaja osallistuisi itse siihen menettelyyn, jossa velallinen salaa omistuksen antamalla väärän ilmoituksen. Kysymyksessä on kuitenkin rangaistava avunanto vain edellyttäen, että velallisen omaisuutta nimiinsä ottanut henkilö on järjestelyä tehtäessä toiminut tahallisesti.
Vastaajat A ja B olivat väittäneet, etteivät he kiinteistöjä hankittaessa olleet tienneet isänsä mittavasta ylivelkaantumisesta. Tämän vuoksi he eivät olleet voineet ennakoida, että isä vastaisuudessa joutuisi ulosottomenettelyssä antamaan tietoja omaisuudestaan. Korkein oikeus katsoi, että A ja B olivat tienneet isä X:n ylivelkaantumisesta, sillä tähän oli jo aikaisemmin useasti kohdistettu ulosmittausyrityksiä heidän asuessaan saman katon alla. Tämän johdosta heidän oli täytynyt myös pitää varsin todennäköisenä, että X tulee vastedeskin joutumaan ulosoton tai muun maksukyvyttömyysmenettelyn piiriin. Sillä seikalla, etteivät he ole voineet tietää maksukyvyttömyysmenettelyn ajankohtaa tai menettelyn lajia, ei ole ollut merkitystä. Myöskään sillä, etteivät A ja B tunteneet ulosottovelvitysmenettelyä, ollut merkitystä.
Korkein oikeus katsoi, että näissä oloissa A:n ja B:n on täytynyt pitää varsin todennäköisenä, että X vastaisuudessa joutuu maksukyvyttömyysmenettelyyn ja että hän taloudellista hyötyä saadakseen pyrkii siinä salaamaan tosiasiassa omistamansa kiinteistöt, joiden omistuksen salaamiseen he ovat myötävaikuttaneet esiintymällä niiden ostajina ja salliessaan X:n käyttää heidän tätä tarkoitusta varten avaamiaan pankkitilejä. He olivat kauppakirjoja allekirjoittaessaan myös tulleet tietämään kiinteistöomaisuuden huomattavan arvon. Kiinteistökauppojen lukumäärän ja niihin käytettyjen rahasummien suuruuden sekä X:n järjestelyihin liittyvien toimien samankaltaisuuden perusteella myös toiminnan suunnitelmallisuus on ollut heille ilmeistä. A ja B olivat siten syyllistyneet menettelyllään törkeän velallisen petoksen avunantoon, joka heidän syykseen oli hovioikeuden tuomiolla luettu.
Aiheeseen liittyvät tapaukset
Selaa lakitietoa