» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »
Tapauksessa oli kyse tilanteesta, jossa virallinen syyttäjä ja asianomistajana asiassa ollut C olivat vaatineet A:lle ja B:lle rangaistuksia. Käräjäoikeus oli lopulta päätynyt tuomitsemaan A:n kahden vuoden ja neljän kuukauden vankeusrangaistukseen tapon yrityksestä ja B:n kahdeksan kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen heitteillepanosta. Hovioikeus puolestaan muutti käräjäoikeuden tuomiota tuomitsemalla sekä A:n että B:n tapon yrityksestä 3 vuoden vankeusrangaistukseen. Lisäksi hovioikeus määräsi molemmat heti tavattaessa vangittavaksi. Korkeimmassa oikeudessa asian juridinen analyysi keskittyikin siihen, oliko tällainen määräys lainkäyttömme perusperiaatteiden ja pakkokeinolain säännösten mukainen.
Pakkokeinolain 1 luvun 26 §:n 1 momentin mukaan tuomioistuin saa määrätä ehdottomaan vankeusrangaistukseen tuomitun vangittavaksi, jos tuomittu rangaistus on vähintään kaksi vutotta vankeutta. Luvun 26 a §:n mukaan ketään ei kuitenkaan saa vangita, jos se asian laadun tai tuomitun iän tai muiden henkilökohtaisten olojen vuoksi olisi kohtuutonta. Edelleen saman luvun 26 §:n 2 momentin mukaan päätös tuomitun vangitsemisesta on voimassa siihen asti, kun rangaistuksen täytäntöönpano alkaa tai muutoksenhakutuomioistuin toisin päättää.
Korkein oikeus arvioi, että lainkäyttömme perusperiaatteet yhdessä edellä mainitun pakkokeinolain 1 luvun 26 a §:n kanssa puolsivat sitä, että vapaana olleen henkilön välitöntä vangitsemista tulisi edeltää hänen kuulemisensa, vaikka muut edellytykset vangitsemiselle olisivatkin täyttyneet. Kuulemista edellytti korkeimman oikeuden mukaan myös se, että ilman kuulemista vangitsemisen mahdollista kohtuuttomuutta oli vaikea selvittää. Näillä perusteilla korkein oikeus totesi, että hovioikeuden olisi tullut suullisessa käsittelyssä kiinnittää A:n ja B:n huomio vangitsemisen edellytyksiin ja varata heille tilaisuus antaa näistä edellytyksistä näkökantansa ennen vangitsemisen toteuttamista.
Pakkokeinolain 1 luvun 26 §:n 2 momentin perusteella hovioikeuden vangitsemispäätökset eivät kuitenkaan olleet enää ratkaisuhetkellä voimassa, minkä johdosta korkein oikeus parhaaksi, että enemmän lausunnon antamisen vangitsemispäätöksistä tulisi antaa raueta.
Aiheeseen liittyvät tapaukset
Selaa lakitietoa