Minilex - Lakipuhelin

Asiamiehen laiminlyönti - KKO:2001:94

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

  • Toimeksianto
    Asianajaja
    Vahingonkorvaus
    Sopimussuhteeseen perustuva vastuu

Korkeimman oikeuden ratkaisussa KKO:2001:94 oli kysymys Cowell Oy:n nostamasta kanteesta asianajotoimistoa vastaan. Kanne perustui väitteeseen siitä, että asianajotoimisto oli aiheuttanut Cowell Oy:lle vahinkoa asianajotehtävän huonolla hoitamisella. Asianajotoimiston palveluksessa toiminut B oli yhtiön väitteen mukaan muun muassa käynyt asiakkaan yhtiötä koskevan urakkasopimusriidan vastapuolen kanssa sovitusta poikkeavia neuvotteluja sekä jatkamalla tuloksettomia neuvotteluja viivytellyt riidan viemistä välimiesoikeuteen. B:n toimesta riidan vieminen välimiesoikeuteen oli viivästynyt vuodella. Käräjäoikeus otti asiassa kantaa silloisen kauppakaaren sääntelyyn, johon liittyvän oikeuskäytännön mukaan vahingonkorvauskanne oli mahdollinen vielä laissa säädetyn määräajan jälkeenkin, mikäli vahingonkorvausvaatimuksen peruste ei ole ilmennyt asiamiehen tekemästä tilityksestä. Cowell Oy:n vahingonkorvausvaatimustensa perusteiksi esittämät seikat olivat käräjäoikeuden mukaan kuitenkin olleet sen tiedossa jo asiamiehen tilityksen aikaan. Tämän vuoksi vahingonkorvauskanne olisi tullut nostaa silloisen kauppakaaren 18 luvun 9 §:n mukaisessa vuoden määräajassa. Käräjäoikeus hylkäsi yhtiön kanteen. Hovioikeus ei muuttanut käräjäoikeuden tuomiota.

Korkeimman oikeuden mukaan asiassa oli kysymys siitä, tuleeko kauppakaaren 18 luvun 9 §:n säännöstä erityisestä vanhentumisajasta soveltaa kanteessa tarkoitettuihin vaatimuksiin. Asianajotoimisto oli velvollisuutensa mukaisesti tehnyt asiassa tilityksen, josta korkeimman oikeuden mukaan Cowell Oy:n kanteen perusteena olevat seikat eivät kuitenkaan olleet ilmenneet. Käräjä- ja hovioikeuden mukaan asiamiehen toiminta asiassa olisi selvinnyt yhtiölle lopputilityksestä. Sellaista lopputilitystä, jossa korvauskanteen perusteena oleva väitetty virhe tai laiminlyönti olisi ollut nähtävissä, ei kuitenkaan korkeimman oikeuden mukaan ollut tehty, eikä sitä ole ollut edes mahdollista tehdä. Korkein oikeus katsoi tällä perusteella, että kauppakaaren 18 luvun 9 §:n mukainen määräaika ei ole alkanut kulua, eikä Cowell Oy:n vahingonkorvaussaatava ollut täten vanhentunut. Korkein oikeus palautti asian näillä perusteilla käräjäoikeuden ratkaistavaksi. Korkeimman oikeuden jäsenen eriävän mielipiteen mukaan kyseinen kauppakaaren lyhyttä määräaikaa koskeva säännös soveltuu vain tilanteisiin, joissa asiamiehen toimeen on kuulunut jossain muodossa omaisuuden hoitamista päämiehen lukuun tai ainakin mahdollisuus päämiehen omaisuuden vallintaan. Eriävän mielipiteen mukaisesti asiassa käsillä olleeseen toimeksiantoon ei ollut kuulunut tällaista omaisuuden hoitamista tai vallintaa, minkä vuoksi lyhyt määräaika ei olisi alun alkaenkaan soveltunut tapaukseen.


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]