» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »
Tapauksessa oli kyse omistusaravalainan saajien vastuusta lainan maksamiseen lainoituksen kohteen siirryttyä kunnalle pakkohuutokaupalla, ja voimassa olleen aravalain tulkinnasta. Tapauksessa kunta myönsi kuntalaisilleen A:lle ja B:lle voimassa olleen asuntotuotantolain mukaisesti 160 000 markan asuntolainan. A ja B käyttivät lainan asuinhuoneiston hallintaan oikeuttavien osakkeiden ostoon. Lainaan sovellettiin voimassa ollutta aravalakia. Asunto-osakkeet pantattiin pankille lainan määrään asti, ja kunnalla oli vakuutena jälkipanttioikeus. Myöhemmin A ja B todettiin maksukyvyttömiksi ja osakkeet myytiin pakkohuutokaupalla. Kunta lunasti osakkeet itselleen korkeimmalla 155 000 markan tarjouksella. Kauppahinta käytettiin täytäntöönpanokuluihin ja pankin saatavien lyhennyksiin. Valtionkonttorin päätöksellä lainan perintää jatkettiin. A:n ja B:n lainan jäljelle jääneestä 153 600 markan pääomasta jäi puolet valtion vastuulle siltä osin, kun sitä ei saataisi perittyä valtiolle ja kunnalle.
Kunta vaati valtionkonttorin päätöksen perusteella A:lta ja B:ltä lainan erääntyneitä lyhennyksiä ja korkoja. Käräjäoikeus velvoitti A:n ja B:n yhteisvastuullisesti maksamaan kunnalle sen vaatimat asuntolainan lyhennykset ja korot. Käräjäoikeuden mukaan osakkeista pakkohuutokaupassa saatu hinta meni kokonaan pankin saataviin, joten he eivät vapautuneet lainastaan. Hovioikeus kumosi käräjäoikeuden ratkaisun, ja vapautti A:n ja B:n maksuvelvollisuudestaan. Hovioikeuden mukaan omistusaravalainoituksen kohteen tultua kunnan omistukseen, omistusaravalaina siirtyi kunnan vastattavaksi. Korkein oikeus ei muuttanut hovioikeuden ratkaisun lopputulosta. A ja B eivät vastanneet enää asuntolainastaan.
Korkein oikeus totesi ratkaisunsa perusteluissa, että voimassa olleen aravalain mukaan omistusaravalaina siirtyi kunnan vastattavaksi, jos kohde siirtyi kunnan omistukseen, kuten hovioikeus asiassa totesi. Korkeimman oikeuden mukaan siirtyminen koski kaikkia saantotapoja, myös pakkohuutokauppaa, jolla osakkeet kyseisessä tapauksessa siirtyivät kunnalle. Vastuun siirtyminen johti tapauksessa siihen, että kunta jäi edelleen vastuuseen valtiolle, mutta se ei voinut enää periä lainaa A:lta ja B:ltä. Tapauksessa ei ollut mahdollisuutta sellaiselle säännösten tulkinnalle, että kunnan sallittaisiin ainoastaan tulla lainoituskohteen omistajaksi. Jos kunta jatkaisi lainan perintää A:lta ja B:ltä, ja samalla määräisi asunto-osakkeista vapaasti, tilanne johtaisi mahdollisesti kunnan perusteettomaan hyötymiseen, kun kunta ei enää joutuisi maksamaan perimiään velkoja Valtionkonttorille. Velalliset A ja B olivat siten vapautuneet velan vastuusta.
Aiheeseen liittyvät tapaukset
Selaa lakitietoa