» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »
Korkeimman oikeuden ratkaisussa KKO:2014:97 oli kysymys ansiotulojen myöhentymisen perusteella korvattavasta ansionmenetyksestä. Tapauksessa henkilö A oli vaatinut henkilö B:tä suorittamaan rikoksen johdosta A:lle korvausta ansionmenetyksestä vuoden palkkaa vastaavan määrän, 42 542,62 euroa vähennettynä Kansaneläkelaitoksen suorittamilla määrillä. B:n syyksi oli luettu A:n pahoinpitely. A oli pahoinpitelyn yhteydessä hypännyt ulos asuntonsa ikkunasta ja saanut murtumat niin selkärankaansa kuin vasempaan jalkaan. A:n mukaan pahoinpitelystä saadut vammat olivat aiheuttaneet niin kovia kipuja, että hän oli joutunut keskeyttämään opintonsa alkaen 17.3.2010. Hänet oli todettu työkyvyttömäksi aiheutuneista vammoista 30.6.2011 saakka. Tämän vuoksi A:n ammattiin valmistuminen oli myöskin siirtynyt kahdella vuodella, 10.8.2009-10.8.2011. A katsoi B:n olevan velvollinen korvaamaan työnansion menetyksen kyseiseltä ajanjaksolta. Kanne koski siis ainoastaan opintojen myöhentymisestä johtuvan tulevan työansion menetykseen.
Käräjäoikeus katsoi, että B oli vastuussa A:n ikkunasta hyppäämiseen ja tämän seurauksena A:n saamista vammoista aiheutuneista vahingoista. A:n valmistumiseen liittyen käräjäoikeus tuli tulokseen, että A oli kuitenkin itse muista kuin rikoksesta johtuneiden vammojen vuoksi päättänyt opintonsa. Hänen valmistumisensa ammattiin ei täten ollut viivästynyt eikä työansion menetystä ollut myöskään syntynyt. Käräjäoikeus näin ollen hylkäsi vaatimuksen työansion menetyksen korvaamisesta. Hovioikeus katsoi niin ikään jääneen selvittämättä, minkälaista työtä A oli työkykynsä puitteissa todennäköisesti kyennyt tekemään ja minkälaisiksi hänen ansionsa olisivat muodostuneet 17.3.2010 alkaen. Hovioikeus päätyi hylkäämään kanteen, sillä korvattavan vahingon määrä oli opintojen keskeydyttyä jäänyt selvittämättä vaaditulta ajalta 17.3.2010-10.8.2011. Korkeimman oikeuden arvioinnin kohteena oli näin ollen kysymys siitä, oliko A:lle aiheutunut ansiotulojen myöhentymisen perusteella korvattavaa menetystä ajanjaksolta 17.3.2010-10.8.2011 eli toisin sanoen sen jälkeen, kun A:n opinnot olivat keskeytyneet.
Vahingonkorvauslain 5 luvun 2 §:n mukaan henkilövahingon kärsineellä on oikeus korvaukseen ansionmenetyksestä. Lain lähtökohtana on siten, että henkilövahinkoa kärsineen ansiotulonmenetys korvataan täysmääräisesti. Kuitenkin vahinkoa kärsineen on jäljellä olevan työkyvyn puitteissa pyrittävä vahingon rajoittamisvelvollisuuden nojalla rajoittamaan vahingon määrää. Ansionmenetyksestä määrätään vahingonkorvauslain 5 luvun 2 a §:n mukaan korvaus ottamalla lähtökohdaksi arvio ansiotulosta, jonka vahinkoa kärsinyt olisi ilman vahinkotapahtumaa saanut. Kyseisestä arviosta vähennetään ansiotuloa, jonka vahinkoa kärsinyt vahinkotapahtumasta huolimatta on saanut tai olisi voinut saada taikka jonka hänen arvioidaan vastaisuudessa saavan ottaen huomioon hänen työkykynsä, koulutuksensa, aikaisempi toimintansa, mahdollisuutensa uudelleen kouluttautumiseen, ikänsä, asumisolosuhteensa ja näihin verrattavat muut seikat.
Ansiotulojen myöhentymisellä tarkoitetaan hallituksen esityksen mukaan ansiotulojen tulevaisuudessa tapahtuvaa todennäköistä menetystä. A:n, opiskelijan osalta kysymys oli niiden ansioiden saamatta jäämisestä, jotka opiskelija on saanut ammattiin valmistumisensa jälkeen. Koska opiskeluihin käytettävä aika vähentää ansaitsemiseen käytettävää aikaa, syntyy opintojen keskeytymisestä aiheutuva vahinko sen työskentelyajan menetyksen johdosta, joka opiskelijalla olisi ilman vahinkoa ollut käytettävissä ansaintaan. Näin myös opiskelijan työuran sekä ansaintaan käytettävissä oleva aika muodostuvat lyhyemmiksi kuin ne muutoin olisivat olleet.
Ansionmenetyksen korvaaminen, kun A:n opinnot olivat viivästyneet hänen saamien vammojen vuoksi, tulee korkeimman oikeuden mukaan suoritettavaksi sellaisissa tapauksissa, joissa vahinkoa kärsineen valmistautuminen ammattiin on henkilövahingon seurauksena lykkääntynyt. A ei ollut pahoinpitelyn seurauksena pysyvästi työkyvytön vaan hänen ammattiin pääsynsä oli vain myöhentynyt. Toisin sanoen, A:n pääsy ammattiin oli hänen pahoinpitelyssä saamiensa vammojen vuoksi viivästynyt kahden vuoden ajanjaksona ja näin myös sen jälkeen, kun A oli keskeyttänyt opintonsa. A oli myös ryhtynyt vahingonkorvauslain mukaisiin vahingon rajoittamistoimiin. Korkein oikeus katsoi, että ansaintamahdollisuuden menetys oli koskenut myös opintojen keskeyttämisen jälkeistä aikaa. A oli uskottavasti näyttänyt menettäneensä kahden vuoden opintoja vastaavat ansaintamahdollisuudet B:n syyksi luetun vammautumisen johdosta. Korkein oikeus muutti hovioikeuden tuomion ja velvoitti B:n suorittamaan A:lle ammattiin pääsyn viivästymisen johdosta työansion menetystä ajanjaksolta 10.8.2009-10.8.2011 35 246, 14 euroa korkoineen.
Aiheeseen liittyvät tapaukset
Selaa lakitietoa