Minilex - Lakipuhelin

Yrityssalaisuuden väärinkäyttö voi johtaa kahden vuoden vankeuteen

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Joka oikeudettomasti käyttää rikollisella teolla tietoon saatua tai ilmaistua toiselle kuuluvaa yrityssalaisuutta elinkeinotoiminnassa tai hankkiakseen itselleen tai toiselle taloudellista hyötyä ilmaisee tällaisen salaisuuden, on tuomittava rangaistukseen yrityssalaisuuden väärinkäytöstä. Itse tekijän ei siis välttämättä tarvitse hyötyä teosta, vaan rikos voidaan tehdä myös jonkun toisen hyväksi. Edellytyksenä on siis, että yrityssalaisuus jota käytetään tai myydään, on saatu haltuun rangaistavaksi säädetyllä teolla. Yleensä tällaisia niin sanottuja esirikoksia ovat yritysvakoilu ja yrityssalaisuuden rikkominen. Rangaistus yrityssalaisuuden väärinkäytöstä voi olla sakkoa tai enintään kaksi vuotta vankeutta.

Tarkoituksena yrityssalaisuuden väärinkäytön kriminalisoinnissa on puuttua sellaisten henkilöiden toimintaan, jotka eivät ole itse osallistuneet yritysvakoiluun tai yrityssalaisuuden rikkomiseen, mutta esimerkiksi myyvät tai muulla tavalla hyödyntävät kyseisillä rikoksilla tietoon saatuja yrityssalaisuuksia. Useimmiten yrityssalaisuuden väärinkäyttö tulee ilmi, kun joku myy tiedon toiselle kuuluvasta yrityssalaisuudesta kyseisen yrityssalaisuuden haltijan kilpailijalle.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]