Minilex - Lakipuhelin

Ympäristövahinkolaki säätää ympäristövahinkojen korvaamisesta

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Laki ympäristövahinkojen korvaamisesta, eli lyhyesti ympäristövahinkolaki, on ympäristövahinkojen korvaamista koskeva yleislaki. Ympäristövahinkojen korvaamiseen sovelletaan soveltuvin osin tämän lain ohessa myös vahingonkorvauslakia, joka on kaikkia korvausasioita koskeva yleislaki.

Ympäristövahinkolain säännökset ovat dispositiivista eli tahdonvaltaista oikeutta, mikä tarkoittaa että osapuolet voivat sopia korvauksen perusteesta ja määrästä ympäristövahinkolain säännöksistä poikkeavalla tavalla. Laissa on asetettu vain pääsäännöt sellaisia tilanteita varten, joissa korvausasian osapuolet eivät pääse yhteisymmärrykseen korvauksesta tai mitään sopimusta ei ole tehty. Osapuolten välinen sopimus kuitenkin siis ohittaa lain säännökset.

Ympäristövahinkolain keskeisenä erityispiirteenä on ankara vastuu, jonka mukaan toiminnanharjoittaja vastaa toiminnasta aiheutuvasta ympäristövahingosta lähtökohtaisesti tuottamuksestaan riippumatta. Ympäristövahinkolain perusteella korvausvelvollisuus voi näin ollen syntyä silloinkin, kun vahinkoa ei ole aiheutettu tahallisesti tai huolimattomuudesta.

Toinen ympäristövahinkolain erityispiirre on vahingonkärsijälle asetettu sietämisvelvollisuus. Ympäristövahinkoa ei korvata, jos katsotaan että vahingonkärsijälle aiheutunut haitta on sen verran vähäinen, että hänen voidaan kohtuudella odottaa sietävän sitä. Kohtuuttomat haitat, rikoksella tai tahallisesti aiheutetut vahingot, henkilövahingot, sekä vähäistä suuremmat esinevahingot on kuitenkin aina korvattava.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]