Minilex - Lakipuhelin

Yksityshenkilön velkajärjestelyn aiheuttama perintäkielto

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Velkajärjestelyn tavoitteiden tehokas saavuttaminen edellyttää tapauskohtaista perusteellista suunnittelua. Jotta tämän suunnittelun toteutuminen voitaisiin menettelyn yhteydessä turvata tarpeeksi tehokkaasti, on laissa säädetty velalliseen ja velkojiin kohdistuvista kielloista. Näiden kieltojen noudattaminen johtaa eräänlaisen rauhoitusajan syntymiseen velkajärjestelyn alettua.

Tilanteen rauhoittaminen velkajärjestelyn alettua edellyttää velkajärjestelyvelallisen velkojien osalta sitä, että velalliseen ei saa kohdistaa toimenpiteitä maksukiellon piiriin kuuluvan velan (ks. Maksu- ja vakuudenasettamiskielto velkajärjestelyssä) perimiseksi tai sen suorittamisen turvaamiseksi. Uusien perintätoimien lisäksi laki kieltää myös jo aloitettujen toimenpiteiden jatkamisen. Pääsääntöisesti perintäkiellon vastainen toimi on tehoton. Velkojien mahdollisuudet perintätoimiin maksuohjelman mukaisista suorituksista tulevat jälleen voimaan ohjelman vahvistamisen jälkeen.

Tuomioistuimen ennen velkajärjestelyn alkamista määräämä velallisen omaisuutta koskeva turvaamistoimi pysyy velkajärjestelyn alettua voimassa, ellei tuomioistuin toisin määrää.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]