Minilex - Lakipuhelin

Yksityisyyden suojan määritelmä

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Yksityisyyden suoja on laaja käsite, jota voitaisiin selittää yksilön oikeudella yksityiselämäänsä ja yksityisyyteensä erilaisessa tietojenkäsittelyssä. Valtiovalta antaa suojaa jokaisen yksityisyyden ylläpitämiselle ja yksityisyys on turvattu siltä varalta, ettei viranomainen tai muu taho voi aiheettomasti tai mielivaltaisesti puuttua siihen. Yksityisyyden suoja liittyy laajasti ennen kaikkea perusoikeuteen yksityiselämän suojasta mutta myös muihin perusoikeuksiin kuten yhdenvertaiseen kohtelun oikeuteen, henkilökohtaiseen koskemattomuuteen ja vapauteen. Itsemääräämisoikeus on kaikkien muiden perusoikeuksien edellytys, joka antaa yksilölle oikeuden päättää asioistaan ja tehdä omaan elämäänsä liittyviä valintoja ilman muiden puuttumista siihen.

Perustuslaki turvaa jokaiselle oikeuden yksityiselämän suojaan, kunniaan ja kotirauhaan. Oikeus turvaa yksilölle oikeuden elää yksityiselämäänsä eli oikeuden määrätä itsestään, ruumiistaan, sosiaalisista suhteistaan ja suhteestaan ympäristöön. Jokaisella on oikeus elää niin, ettei julkinen valta vaikuta siihen. Yksityisyyden suojan ja yksityiselämän suojan käsitettä käytetään toisinaan samassa merkityksessä.

Yleisellä tietosuoja-asetuksella ja tietosuojalailla puolestaan toteutetaan henkilötietojen suojaa sekä muiden ihmis- ja perusoikeuksien toteutumista henkilötietoja käsitellessä. Henkilötietojen suoja on yksityisyyden osa-alue. Tietosuojalainsäädännöllä pyritään siis ennalta turvaamaan ihmisen henkilötietojen suojan toteutuminen, kun käsitellään henkilöön liittyviä tietoja. 

Yksityisyyden suoja käsittää kaikkea edellä mainittua henkilöön läheisesti liittyvien tietojen suojaamista. Esimerkiksi laki yksityisyyden suojasta työelämässä suojaa työntekijää suhteessa työnantajaan siten, että työntekijä saa pitää tietyt yksityisasiansa omana tietonaan, jolloin ne eivät kuulu työsuhteeseen tai työnantajan tietoon, ainakaan ilman erityistä perustetta. Yksityisyyden suoja on käsittää siis yksilön oikeuden olla paljastamatta tiettyjä asioita yksityiselämänsä ulkopuolisille tahoille, ellei tätä oikeutta ole lailla erikseen rajoitettu. Jokaisella on kuitenkin oikeus riittävään suojaan henkilötietojensa käsittelyssä.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]