Minilex - Lakipuhelin

Yhtiökokouksen puheenjohtajan vastuu

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Yhtiökokouksen puheenjohtajan velvollisuudet kohdistuvat pääasiallisesti yhtiökokouksessa tapahtuviin menettelyihin. Puheenjohtaja on velvollinen korvaamaan vahingon, jonka hän on tehtävässään osakeyhtiöitä koskevaa lakia tai yhtiöjärjestystä rikkomalla tahallaan tai huolimattomuudesta aiheuttanut yhtiölle, osakkeenomistajalle tai muulle henkilölle.

Tuottamusarviointi on erilainen eri puheenjohtajien kohdalla, ja siinä kiinnitetään huomiota puheenjohtajan asemaan suhteessa yhtiöön, häneltä edellytettävään ammattitaitoon ja muihin vastaaviin seikkoihin. Puheenjohtaja toimii tehtävässään ainoastaan yhtiökokouksessa sekä pöytäkirjaa laatiessaan ja allekirjoittaessaan. Esimerkiksi yhtiökokouksessa käsiteltävien asioiden valmistelu ei kuulu yhtiökokouksen puheenjohtajan tehtäviin.

Tässä tarkoitetun vastuumuodon lisäksi yhtiökokouksen puheenjohtaja saattaa joutua vahingonkorvausvastuuseen muullakin perusteella, kuten hänen ja osakeyhtiön välille syntyneen toimeksiantosopimuksen perusteella.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]