Minilex - Lakipuhelin

Yhtiökokoukseen osallistuminen teknisen apuvälineen avulla

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Yhtiökokoukseen osallistuminen on eräänlainen osakkeenomistajan perusoikeus, joka mahdollistaa siis yleensä oikeuden olla läsnä yhtiökokouksessa, käyttää siellä puhevaltaa sekä äänestää yhtiökokouksen päätöksissä. Miksi yhtiökokous on sitten niin merkittävä? Ja mitä tekee osakkeenomistaja, joka ei kohtuullisesti pysty järjestämään saapumistaan paikalle? Yhtiökokous on merkittävä sen vuoksi, että se on yhtiön päätöksentekoelimistä se, joka on oikeutettu tekemään kaikista merkittävimmät ja kauaskantoisimmat päätökset. Yhtiökokouksessa päätöksiä ei tee mikään yhtiön ammattimainen päätöksentekoelin, vaan nimenomaan yhtiön omistajat, eli osakkeenomistajat. Vastauksena toiseen kysymykseen on luontevaa todeta, että osakkeenomistajalla on sen lisäksi, että hän voi käyttää edustajaa, myös mahdollisuus tietyin edellytyksin osallistua kokouksiin teknisen apuvälineen välityksellä.

Yhtiöjärjestyksessä on siis mahdollista sallia yhtiökokoukseen osallistuminen myös teknisen apuvälineen avulla, mutta pakollista tähän suostuminen ei ole. Myös yhtiön hallitus voi tehdä asiasta päätöksen, jollei yhtiöjärjestyksessä määrätä toisin. Tekninen apuväline voi olla esimerkiksi reaaliaikainen kuva- ja ääniyhteys tai tietoverkkoyhteys. Tyypillisin esimerkki lienee skype tai vastaava ohjelma, jonka avulla on mahdollista saada reaaliaikainen ääni, kuva sekä myös tarvittaessa kirjoitusyhteys. Edellytyksenä yhtiökokoukseen osallistumiselle teknisen apuvälineen avulla on, että osallistumisoikeus ja ääntenlaskennan oikeellisuus voidaan selvittää tavallisessa yhtiökokouksessa noudatettaviin menettelyihin verrattavalla tavalla. Toisin sanoen osallistumisen on tapahduttava reaaliaikaisesti ja luotettavasti dokumentoitavalla tavalla.

Mahdollisuudesta osallistua kokoukseen teknisen apuvälineen avulla tulee mainita yhtiökokouskutsussa. Tämä johtuu siitä, että muutoin osa osakkeenomistajista saattaisi esimerkiksi jättää osallistumatta kokoukseen, mikä asettaisi ne osakkeenomistajat, jotka tiesivät teknisen välineen käyttömahdollisuudesta etuoikeutettuun asemaan muihin osakkeenomistajiin verrattuna. Kokouskutsussa on myös mainittava, jos kokoukseen teknisen apuvälineen avulla osallistuvan osakkeenomistajan puhevallan käyttäminen on rajoitettua. On mahdollista esimerkiksi, että yhtiö vaatii tietyissä kysymyksissä äänestämiseen fyysistä läsnäoloa, mutta sallii esimerkiksi merkitykseltään vähäisemmissä kysymyksissä myös etäyhteyden avulla tapahtuvan äänestyksen.

Koko yhtiökokouksen järjestäminen pelkästään siten, että kokoukseen osallistutaan teknisten apuvälineiden avulla ei ole sallittua. Tämä asettaisi nimittäin taas sellaiset osakkeenomistajat, jotka eivät halua tai osaa käyttää teknistä apuvälinettä heikompaan asemaan kuin apuvälineen käytön hallitsevat osakkeenomistajat. On myös huomattava, että tekniikkaan liittyy aina riski häiriöistä esimerkiksi verkkoyhteydessä, mikä voi helposti vaikuttaa äänestystulokseen. Toisaalta yksimieliset osakkeenomistajat voivat päättää yhtiökokouksille kuuluvista yhtiön asioista yhtiökokousta pitämättä. Toisin sanoen, jos kaikki osakkeenomistajat ovat asiasta valmiiksi yksimielisiä, voivat he laatia kirjallisen päätöksen yhtiökokouksen päätettäväksi muuten kuuluvasta asiasta ja allekirjoittaa tehdyn asiakirjan.

Lyhyenä koosteena voidaan sanoa, että myös yhtiömaailma on omaksunut teknologian tuomat uudet mahdollisuudet järjestää reaaliaikaisia tapaamisia luotettavasti ja ilman vaatimusta olla fyysisesti samassa tilassa. Tekninen apuväline onkin useimmiten erittäin hyödyllinen esimerkiksi toisella paikkakunnalla tai ulkomailla asuville osakkeenomistajille. Luonnollisesti laki mahdollistaa myös sen, että teknisen apuvälineen käyttöä ei sallita tai sitä rajoitetaan. Teknisen apuvälineen luotettavuudesta on kuitenkin aina huolehdittava. Lisätietoja saat halutessasi soittamalla lakipuhelimeen.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]