Minilex - Lakipuhelin

Yhdenvertaisuusperiaate hyvän hallinnon periaatteena

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Yhdenvertaisuusperiaatteen mukaan viranomaisen tulee kohdella hallinnon asiakkaita tasapuolisesti. Yhdenvertaisuus onkin erittäin keskeinen hyvän hallinnon elementti. Vaatimus tasapuolisesta kohtelusta merkitsee sitä, että hallinnossa asioiville pyritään turvaamaan yhdenvertaiset mahdollisuudet asioidensa hoitamiseen ja oikeuksiensa valvomiseen. Tasapuolisen kohtelun merkitys korostuu silloin, kun viranomainen käyttää yksityisten oikeusasemaan tai toimintamahdollisuuksiin kohdistuvaa harkintaa. Tällöin viranomaisen on erityisesti huolehdittava siitä, että hallinnossa asioivilla on yhtäläiset mahdollisuudet päästä selvyyteen lakiin perustuvista oikeuksistaan ja velvollisuuksistaan.

Yhdenvertaisuusperiaatteeseen sisältyy johdonmukaisuuden vaatimus. Ratkaisutoiminnan tulisi olla johdonmukaista siten, että harkinnan kohteena olevia tosiseikkoja arvioidaan samankaltaisissa tapauksissa samoin perustein. Yksilöitä ei saa asettaa eri asemaan ilman hyväksyttävää perustetta. Säännönmukaisesta käytännöstä poikkeamisen on perustuttava tapauksen erityislaatuun. Yhdenvertaisuuden vaatimus ei kuitenkaan estä viranomaista muuttamasta vakiintuneeksi muodostunutta käytäntöään sikäli kuin siihen on olemassa perusteltu syy. Tällaisia syitä voivat lainsäädännön muuttumisen ohella olla esimerkiksi tuomioistuinkäytännössä annetut aikaisemmasta käytännöstä poikkeavat ratkaisut tai kansainvälisessä oikeuskehityksessä tapahtuneet muutokset.

Lainsäädäntöön sisältyy nykyisin lukuisia tasapuolisen kohtelun vaatimusta painottavia säännöksiä. Sellainen on otettu myös esimerkiksi julkisuuslakiin, jonka mukaan viranomainen on julkisuuslain mukaisia päätöksiä tehdessään ja muutoinkin tehtäviään hoitaessaan velvollinen huolehtimaan siitä, että tiedon pyytäjiä kohdellaan tasapuolisesti. Tällä halutaan turvata tietojen tasapuolinen antaminen erityisesti silloin, kun kysymys on harkinnanvaraisesti julkisista asiakirjoista.

Yhdenvertaisuusperiaatteen soveltaminen ei estä tarpeellisia positiivisia erityistoimia, joiden tarkoituksena on parantaa huonommassa asemassa olevan ryhmän asemaa ja olosuhteita tosiasiallisen tasa-arvon turvaamiseksi. Erityiskohtelussa menettelyn ja käytettyjen erityistoimien tulee olla kohtuullisessa suhteessa erityiskohtelun tavoitteeseen nähden.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]