Minilex - Lakipuhelin

Vuosiloma on työntekijän ansaitsema palkallinen vapaa

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Vuosiloma on työntekijän vuosittain ansaitsema palkallinen vapaa. Vuosilomaa kerrytetään niin sanotun lomanmääräytymisvuoden aikana eli huhtikuun alusta seuraavan vuoden maaliskuun loppuun. Vuosilomaa kertyy tänä aikana työntekijän työssäoloajasta.

Lomanmääräytymiskuukaudeksi lasketaan kuukaudet, joina työntekijä on ollut töissä vähintään 14 päivää tai hänelle on kertynyt vastaava määrä työssäolon veroisia päiviä. Mikäli työntekijä on niin harvoin töissä, ettei tällaisia kuukausia tule tai niitä tulee vain osaksi, lomanmääräytymiskuukaudeksi katsotaan sellainen kuukausi, jonka aikana työntekijälle on kertynyt vähintään 35 työtuntia tai työssäolon veroista tuntia. Työssäolon veroisena aikana pidetään mm. työstä poissaoloaikaa, jolta työnantaja on lain mukaan velvollinen maksamaan työntekijän palkan.

Vuosilomapäiviä kertyy vähintään kaksi päivää lomanmääräytymiskuukaudelta. Puolestaan silloin, jos työsuhde on lomanmääräytymisvuoden loppuun mennessä ollut voimassa yhtäjaksoisesti vähintään vuoden, on työntekijällä oikeus saada 2,5 lomapäivää jokaiselta lomanmääräytymiskuukaudelta. Jos lomapäivien laskennassa lopputuloksena on esimerkiksi yhteensä 22,5, pyöristetään luku ylöspäin, seuraavaan kokolukuun.

Vuosiloman pitämisestä työnantaja ja työntekijä voivat sopia keskenään, mutta jos loman ajasta ei päästä sopimukseen, on työnantajalla viimekätinen oikeus määrätä vapaan ajankohdasta. Työntekijää on kuitenkin aina kuultava esimerkiksi lomalistan avulla ennen ajankohdan määräämistä. Jos vuosiloman pitämisen aikana tai sen alkaessa työntekijä on työkyvytön, on työntekijällä oikeus pyytää ja saada loman siirtämistä myöhempään ajankohtaan.

Vuosiloman ajalta on maksettava työntekijälle pääsääntöisesti säännönmukaista tai keskimääräistä palkkaa. Lisäksi palkkaan kuuluvat luontoisedut on vuosiloman aikana annettava vähentymättöminä. Mikäli luontoisedut eivät ole työntekijän käytettävissä vuosiloman aikana, ne korvataan rahalla. Lisäksi joissakin työehtosopimuksissa on voitu sopia erityisestä lomarahasta, joka on yleensä puolet vuosiloman aikaisesta palkasta. Työsuhteen päättyessä työntekijällä on oikeus saada pitämättömistään lomapäivistä niin sanottu vuosilomakorvaus.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]