Minilex - Lakipuhelin

Voiton tuottaminen osakeyhtiön tarkoituksena

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Jollei yhtiöjärjestyksessä ole toisin määrätty, on osakeyhtiön toiminnan tarkoitus tuottaa voittoa osakkeenomistajille. Tätä tarkoitusta tarkastellaan yhtä yhtiön tilikautta pidemmällä aikavälillä, joten esimerkiksi osingonmaksusta on tiettynä aikana mahdollista pitäytyä, mikäli tämä on yhtiön kehittämisen taikka muun vastaavan seikan kannalta perusteltua. Voiton tuottaminen osakkeenomistajille voi osingonmaksun sijaan tapahtua myös esimerkiksi yhtiön arvoa parantavien investointien kautta, jolloin osakkeen arvo kohoaa markkinoilla. Olennaista on kuitenkin se, että investoinnitkin tulee suorittaa ajatuksella siitä, että ne tulevaisuudessa johtaisivat voittoihin osakeyhtiölle, eivätkä esimerkiksi hyödyttäisi vain yksittäistä osakkeenomistajaa.

Osakeyhtiön toiminnan tulee perustua yhtiön edun huomioon ottamiseen päätöksentekoa ohjaavana tekijänä. Tässä toiminnassa tulee ottaa huomioon yhtälailla osakkeenomistajien kuin yhtiön itsensä edut. Ensisijaisen hyötyjän tulee kuitenkin olla yhtiö ja vasta yhtiön kautta sen omistajat. Nimittäin sellaiset toimenpiteet joiden tarkoituksena on tuottaa hyötyä jollekin osakkeenomistajalle yhtiön tai muiden osakkeenomistajien kustannuksella ovat kiellettyjä ja johtavat vahingonkorvausvastuuseen. Tästä johtuen päätösten tulee hyödyttää ensisijaisesti yhtiötä, tuoden siten vähintään pitkän tähtäimen hyötyjä myös kaikille osakkeenomistajille.

Voiton tuottaminen osakkeenomistajille osakeyhtiön toiminnan tarkoituksena on laissa säädetty lähtökohtainen olettama. Mikäli tästä olettamasta halutaan poiketa, tulee asia ilmaista yhtiöjärjestyksessä nimenomaisesti ja selkeästi. Mikäli yhtiön toiminnan tarkoitukseksi tulee jokin muu kuin voiton tuottaminen osakkeenomistajille, tulee kyseisen tarkoituksen olla etukäteen määritelty. Ei-voitontuottamistarkoitus ei kuitenkaan ole niin harvinainen osakeyhtiössä kuin voisi kuvitella. Esimerkiksi osuuskunnan omaisesti, omakustanteisia palveluita osakkeenomistajille myyvät yhtiöt sekä erilaiset keskinäiset kiinteistöyhtiöt ja asunto-osakeyhtiöt eivät perustu lainkaan voiton tuottamiselle. Niiden tarkoitus on mahdollistaa osakkeenomistajillensa edullinen kiinteistön hallinta osakkeiden kautta.

Voiton tuottamisella on edellä mainittujen syiden lisäksi myös periaatetasolla itsenäinen merkitys. Yhdessä yhdenvertaisuusperiaatteen kanssa voiton tuottaminen osakeyhtiön tarkoituksena turvaa erityisesti vähemmistöosakkeenomistajien asemaa. Tämä johtuu siitä, että ilman vähemmistöosakkeenomistajien suojaa, on osakeyhtiö haavoittuvainen ja altis enemmistöosakkeenomistajien ylivallalle ja nimenomaan heitä hyödyttävien päätösten toteutumiselle. Enemmistöosakkeenomistaja voisi muutoin tehdä päätöksiä esimerkiksi osakkaille myönnettävistä edullisista lainoista tai muista vastaavista toimenpiteistä, jotka jatkuvasti toteutettuna hyödyttäisivät ainoastaan heitä itseään eikä niinkään yhtiötä. Voitontuottamistarkoitus kuitenkin vähentää enemmistöosakkaiden mahdollisuuksia vain heitä itseään hyödyttäviin päätöksiin.

Voitontuottamistarkoitus ei siis ole aina täysin yksiselitteinen tai sisällöltään ehdoton. Kaikkien tehtyjen päätösten ei tarvitse johtaa suurempaan osakeyhtiön voittoon, mutta niiden tulee olla sen laatuisia, että ne niin olisivat voineet tehdä. Olennaista on siis etukäteistarkastelu. Tärkeimpiä tehtäviä voitontuottamistarkoitukselle on suojata vähemmistöosakkeenomistajia ja velkojia johdon opportunistiselta käyttäytymiseltä ja huonolta liiketoiminnalta. Lisää tietoa osakeyhtiön tarkoituksista saat soittamalla lakipuhelimeen.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]