Minilex - Lakipuhelin

Voiko esteellinen virkamies osallistua asian käsittelyyn?

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Pääsääntöisesti esteellinen virkamies ei saa osallistua asian käsittelyyn missään vaiheessa. Esteellinen virkamies ei saa valmistella asiaa, toimia esittelijänä eikä osallistua päätöksentekoon. Esteellinen virkamies ei saa olla edes paikan päällä sivusta seuraamassa, kun asiasta päätetään.

Joskus virkamiehen on pakko osallistua monijäsenisen toimielimen päätöksentekoon, vaikka hän olisikin esteellinen. Tällainen tilanne voi tulla eteen esimerkiksi silloin, kun asian käsittely viivästyisi huomattavasti ja ei ole mahdollista saada hänen tilalleen esteetöntä henkilöä. Joskus esteellinen virkamies voi osallistua asian käsittelyyn, jos tämän esteellisyys ei vaikuta päätöksenteon puolueettomuuteen. Tämä on mahdollista, kun on kyse kiireellisestä asiasta. Yleensä asian käsittelyä jatketaan vasta sen jälkeen, kun on saatu tilalle esteetön virkamies.

Kunnan toimielimissä, esimerkiksi valtuustoissa, on jäsenille määrätty varajäsenet. Jos valtuuston kokouksessa havaittaisiin jonkin valtuutetuista olevan esteellinen, astuisi tämän varajäsen tilalle asiasta päättämään. Yleensä esteellinen henkilö ei saa olla edes läsnä asiaa käsiteltäessä, vaan tämän tulee poistua. Tästä poiketaan kuitenkin kunnanvaltuutettujen kohdalla. Jos valtuutettu on esteellinen jossain asiassa, saa tämä jäädä kuitenkin seuraamaan asian käsittelyä valtuuston kokouksessa. Esteellinen valtuutettu ei kuitenkaan saa osallistua keskusteluun, kun asiasta päätetään.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]