Minilex - Lakipuhelin

Virasta pidättäminen ja palkanmaksu

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Virasta pidättämisen vaikutus palkanmaksuun riippuu siitä, millä perusteella virkamies on pidätetty virantoimituksesta. Käytännössä virantoimituksesta pidättäminen vaikuttaa kuitenkin yleensä negatiivisesti palkanmaksuun.

Jos virantoimituksesta pidätetty virkamies on hakenut muutosta hänen irtisanomistaan koskevaan päätökseen eikä sitä ole vielä ratkaistu, virkamiehelle ei makseta palkkaa enää irtisanomisajan päätyttyä. Jos irtisanominen kumotaan myöhemmin muutoksenhaun johdosta, virkamiehelle maksetaan jälkikäteen hänelle tuolta ajalta kertynyt palkka.

Virantoimituksesta pidätetylle virkamiehelle ei myöskään makseta palkkaa, jos virkamies on pidätetty virantoimituksesta rikossyytteen tai sen edellyttämien tutkimusten vuoksi. Palkanmaksun keskeytyminen kestää yhtä kauan kuin virantoimituksesta pidättäminen. Jos virkamies ei ole syyllistynyt rikokseen, hänelle maksetaan jälkikäteen virantoimituksesta pidättämisen aikana suorittamatta jätetty palkka.

Palkanmaksu keskeytyy lisäksi silloin, kun virkamies on kieltäytynyt vaadituista terveystarkastuksista ja tutkimuksista tai jos hän on kieltäytynyt antamasta tietoja terveydentilastaan.

Jos virkamies on pidätetty virantoimituksesta viran hoitoa olennaisesti haittaavan sairauden vuoksi, hänelle maksetaan sairausajan palkkaa vastaava määrä palkkaa.

Virantoimituksesta pidätetylle virkamiehelle maksetaan irtisanomisajan palkkaa vastaava palkka, jos hänet on irtisanottu sellaisen teon tai laiminlyönnin vuoksi, joka osoittaa hänet siinä määrin soveltumattomaksi tehtäväänsä, ettei virantoimitusta voida jatkaa tai jos virantoimituksen jatkuminen irtisanomisajan voi vaarantaa kansalaisen turvallisuuden.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]