Minilex - Lakipuhelin

Verovapaat pääomatulot

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Osa pääomatuloista on säädetty erikseen tuloverovapaiksi.

Jos on maksanut asunto-osakeyhtiön tai muun vastaavan osakkaana tai jäsenenä käypää vuokraa alempaa vastiketta, tätä etua ei veroteta pääomatulona. Tämä edellyttää kuitenkin sitä, että asuntoa on käytetty omaan tai oman perheensä tarpeeseen.

Asunto- tai kiinteistöyhteisön osakkeenomistajien tai jäsenten saama etu huoneistoista, joihin heillä on yhtiöjärjestyksen tai osuuskunnan sääntöjen nojalla hallintaoikeus, ei ole verotettavaa pääomatuloa. Veronalaista pääomatuloa ei ole myöskään asumisoikeustalon omistajan saama asumisoikeusmaksu, jonka asumisoikeuden saaja suorittaa asumisoikeutta perustettaessa.

Veronalaista pääomatuloa ei myöskään ole luonnolliselle henkilölle tai kuolinpesälle muuhun kuin tulonhankkimistoimintaan liittyvien valuuttakurssivoittojen yhteismäärä enintään 500 euroon asti vuodessa.

Veronalaista pääomatuloa ei niin ikään ole Pohjoismaiden Investointipankin jäsenmaan saama osuus pankin jakamasta ylijäämästä, eikä Pohjoismaiden ympäristörahoitusyhtiön jäsenvaltion osuus yhtiön voitosta. Myöskään valtiolta, kunnalta tai muulta julkisyhteisöltä käypää alempana korkona saatu korkotuki ja kestävän metsätalouden rahoituslain nojalla saatu etuus eivät ole veronalaista pääomatuloa.

Vastaavasti tietyt ansiotulot on jätetty tuloverotuksen ulkopuolelle. Tietoa tuloverovapaudesta saa muun muassa tuloverolaista, tai kysymällä neuvoa asiantuntijalta.

 

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]