Minilex - Lakipuhelin

Vero on julkisen sektorin rahoittamiseksi maksettu rahamäärä

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Veroa maksetaan julkisen sektorin rahoittamiseksi.

Verolla tarkoitetaan sitä rahasuoritusta, jonka yksityinen toimija, veronmaksaja tai verovelvollinen suorittaa julkiselle taloudelle, siis veronsaajalle. Oikeus määrätä verosta on yksipuolisesti veronsaajalla, eikä veron maksamisesta voi kieltäytyä.

Vero ei ole korvaus eikä vastike tietystä edusta. Veron maksamisvelvollisuuteen vaikuta se, käyttääkö kyseinen veronmaksaja verovaroilla tuotettua palvelua vai ei.

Verotusoikeus on lähtökohtaisesti sillä valtiolla, jossa verovelvollisella on kotipaikka. Tilanne voi kuitenkin mutkistua esimerkiksi työskenneltäessä ulkomailla tai saataessa perittävää omaisuutta toisesta valtiosta - tällaisissa tapauksissa lakimiehen apu voi tulla tarpeen.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]