Minilex - Lakipuhelin

Velkakirjan määritelmä

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Velkakirja on asiakirja, jossa velallinen tunnustaa saaneensa velkojalta lainaksi velkakirjassa mainitun rahamäärän ja sitoutuu lainan takaisinmaksuun velkakirjassa tarkemmin sovituin ehdoin. 

Velkakirjan yleisiä tunnusmerkkejä ovat kirjallinen muoto, asiakirjasta ilmi käyvä ehdoton ja yksipuolinen maksusitoumus sekä se, ettei velkakirjaan kuulu juurikaan muita ehtoja edellä mainitun maksusitoumuksen lisäksi. Velkakirjassa olevat ehdot liittyvät pitkälti ainoastaan velan takaisinmaksuun. Näitä ehtoja ovat esimerkiksi koron määrä ja maksujärjestelyt.

Velkakirjat jaotellaan tavallisiin ja juokseviin velkakirjoihin. Tavallisessa velkakirjassa velkoja on mainittu nimeltä. Juoksevat velkakirjat voidaan jaotella edelleen määrännäis- ja haltijavelkakirjoihin. Määrännäisvelkakirjalla velallinen sitoutuu maksamaan velan nimetylle velkojalle tai tämän määräämälle henkilölle. Haltijavelkakirjalla velallinen sitoutuu maksamaan velan nimeltä mainitsemattomalle velkakirjan haltijalle.

Tavallisten ja juoksevien velkakirjojen välillä on myös se olennainen ero, että tavallisen velkakirjan siirto ei pääsääntöisesti tuo uudelle velalliselle velkojaan nähden parempaa tai huonompaa asemaa, kuin mikä velkakirjan luovuttajalla oli. Juoksevien velkakirjojen kohdalla taas uuden velallisen väiteoikeutta rajataan lailla. Väiteoikeus tarkoittaa velallisen oikeutta esittää väitteitä, joiden perusteella tämä vapautuisi maksuvelvollisuudestaan. Jos sinulla on kysyttävää velkakirjoista, ota yhteyttä juristiimme.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]