Minilex - Lakipuhelin

Velat perinnönjaossa

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Kuolema ei yleensä lakkauta vainajan velkasuhteita. Vainajan velat suoritetaan kuolinpesän varoista. Perinnönjakoon voidaankin ryhtyä vasta sitten, kun kuolinpesän velat on maksettu. Tällä pääsäännöllä pyritään turvaamaan velkojien oikeuksia, jotta nämä saisivat velallisen kuolemasta huolimatta suorituksen saatavilleen.

Kuolinpesän velkojen maksaminen on edellytys lain mukaiselle perinnönjaolle. Laissa tämä ilmaistaan siten, että ositusta tai perinnönjakoa ei saa toimittaa ennen kuin kuolinpesän ja vainajan velat on maksettu tai niistä on asetettu maksun turvaava takaus tai muu vakuus. Mikäli perinnönjako toimitetaan ennen kuin kuolinpesän velat on maksettu, voi tuomioistuin määrätä perinnönjaon peruuntumaan ja velvoittaa osakkaat palauttamaan kaiken jaossa saamansa omaisuuden.

Kuolinpesän velat jaetaan pesänselvitysvelkoihin, vainajan velkoihin ja muihin velkoihin. Erityyppisille veloille on asetettu maksujärjestys, jonka mukaan ensimmäisenä kuolinpesän veloista maksetaan pesänselvitysvelat, eli esimerkiksi perunkirjoituskulut sekä pesän hallinnosta aiheutuneet kulut. Pesänselvitysvelkojen jälkeen maksetaan vainajan velat. Vainajan velkaa ovat ne sitoumukset, jotka perittävä on tehnyt eläessään. Muut kuolinpesän velat maksetaan viimeisenä pesänselvitysvelkojen ja vainajan velan jälkeen.

Pääsääntöisesti kuolinpesän osakkaat eivät ole henkilökohtaisessa velkavastuussa vainajan veloista. Mikäli vainajan varat eivät riitä kaikkien velkojen maksamiseen, ei kuolinpesän osakkaiden tarvitse kattaa velkoja omasta omaisuudestaan. Henkilökohtainen velkavastuu vainajan veloista voi syntyä kuolinpesän osakkaalle vain poikkeuksellisesti, ja lähinnä tilanteissa, joissa osakas tai osakkaat eivät toimi lain mukaisesti, tai käyttäytyvät tavalla, josta aiheutuu vahinkoa velkojille. Osakkaan velkavastuu voi syntyä esimerkiksi silloin, jos kuolinpesää hoitava henkilö laiminlyö perunkirjoituksen toimittamisen kolmen kuukauden määräajassa. Mikäli osakas pystyy osoittamaan, ettei hän ole toiminnallaan tai laiminlyönnillään aiheuttanut kuolinpesän hallinnossa korvattavaa vahinkoa, voi osakas kuitenkin olla vapaa henkilökohtaisesta velkavastuusta.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]