Minilex - Lakipuhelin

Varainsiirtovero ja perinnönjako

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Kiinteistön ja arvopaperin omistusoikeuden luovutuksesta on luovutuksen saajan maksettava varainsiirtoveroa, jos kyseessä on vastikkeellinen saanto, eli esimerkiksi kauppa tai vaihto. Varainsiirtovero ei koske saantoa tai sen osaa, joka perustuu lahjaan, perintöön, testamenttiin tai yhteisomistussuhteen purkamiseen. Varainsiirtovero on 4 prosenttia kauppahinnasta tai saannon arvosta, jos kohteena on kiinteistö ja 2 prosenttia, jos kohteena on arvopaperi.

Jos joku kuolinpesän osakkaista saa kiinteistön tai arvopaperin, esimerkiksi omakotitalon tai asuinhuoneiston, pelkästään jako-osuutensa perusteella niin ettei tasajaon periaatteesta poiketa, ei varainsiirtoveroa tule maksaa, koska kyseessä on perintö. Jos taas kuolinpesältä ostaa kiinteistön joku ulkopuolinen, joutuu ostaja aina maksamaan varainsiirtoveron.

Tämä voi olla tilanne myös, jos kuolinpesän osakas maksaa vastiketta perinnönjaossa saamastaan kiinteistöstä, esimerkiksi niin, että hän suorittaa muille osakkaille kompensaatiota pesäosuutensa ylimenevästä osuudesta. Kuolinpesän osakkaisiin sovelletaan kuitenkin varainsiirtoverotuksessa ns. ulkopuolisten varojen periaatetta. Sen mukaan jos osakas hankkii perinnönjaossa kiinteistön tai arvopaperin kuolinpesään kuulumattomilla, pesän ulkopuolisilla varoilla on saanto varainsiirtoveron alainen vastikkeen osalta. Siten varainsiirtoveroa ei tule maksettavaksi, jos osakas saa kiinteistön vastikkeetta jako-osan suuruutensa perusteella eli pelkästään pesään kuuluvien varojen perusteella. Tällöin on pystyttävä näyttämään toteen, että pesään kuuluu riittävä määrä varoja. Ulkopuolisina varoina ei pidetä ja varainsiirtoveroa ei siten tule maksaa, jos pesän osakas ottaa saannon yhteydessä vastatakseen kuolinpesän velasta, jos velka oli olemassa jo ennen perinnönjakoa. Jos pesän osakas lunastaa varainsiirtoveron alaista omaisuutta muilta osakkailta esimerkiksi ottamalla lainan tai käyttämällä omia varojaan, on hän tuon vastikkeen osalta velvollinen maksamaan varainsiirtoveroa.

Mikäli haluat säästää mahdollisesti kyseeseen tulevassa varainsiirtoverotuksessa tai varainsiirtoverotus perinnönjaossa herättää muita kysymyksiä, älä epäröi ottaa yhteyttä lakimieheen.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]