Minilex - Lakipuhelin

Vammaisen henkilön asema työssä ja koulutuksessa

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Vammaisten ihmisten yhdenvertaisuutta on edistettävä kohtuullisilla mukautuksilla. Tämä velvoite koskee sekä julkista että yksityistä toimintaa. Viranomaisten, koulutuksen järjestäjien, tavaroiden ja palvelujen tarjoajien sekä työnantajien on toteutettava asianmukaisia ja kussakin tilanteessa kohtuullisia mukautuksia. Näiden mukautusten tarkoituksena on taata vammaisille henkilöille yhdenvertainen mahdollisuus asioimiseen viranomaisten kanssa, koulutukseen, työhön, yleisiin tavaroihin ja palveluihin sekä työtehtävien suorittamiseen ja uralla etenemiseen. Mukautusten tulee olla aina kohtuullisia, ja arvioinnissa otetaan huomioon vammaisten ihmisten tarpeet sekä toimijan ominaisuudet, kuten koko, taloudellinen tilanne, toiminnan laajuus ja luonne. Lisäksi huomioidaan mukautusten aiheuttamat kustannukset ja saatavilla oleva tuki mukautusten toteuttamiseen.

Mikäli vammainen henkilö kokee syrjintää, koska mukautuksia on evätty työpaikkaa haettaessa tai työ- tai virkasuhteessa ollessaan, työnantajan tulee antaa vammaiselle kirjallinen selvitys päätöstensä perusteista

 

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]