Minilex - Lakipuhelin

Vakuutuskorvausten perintöverotus ja muu perintöverosta vapaa omaisuus

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Perintöveroa tulee suorittaa perinnönjättäjän kuoleman johdosta saadusta vakuutuskorvauksesta, jota saadaan henkilövakuutuksen nojalla. Tällöin verovelvollinen on kuolinpesä tai se edunsaaja, joka korvausta saa. Sama koskee vastaavaa taloudellista tukea, jota edunsaaja tai kuolinpesä saa valtiolta, kunnalta tai muulta julkisyhteisöltä tai eläkelaitokselta. Jos vakuutuskorvaus tai taloudellinen tuki katsotaan tuloverotuksessa veronalaiseksi tuloksi, ei perintöveroa tarvitse suorittaa.

Edellä mainitut vakuutuskorvaus ja taloudellinen tuki ovat kuitenkin verovapaita siltä osin, kuin ne eivät ylitä 35 000 euroa. Tämä summa tarkoittaa jokaisen perillisen tai edunsaajan saamaa samasta kuolintapauksesta johtuvaa vakuutuskorvausta ja taloudellista tukea. Tähän määrään asti korvauksen saaja on siis vapaa perintöverosta. Jos edunsaajana on leski, verovapaata korvausta on puolet korvauksen kokonaismäärästä tai ainakin vähintään 35 000 euroa lesken saamien vakuutuskorvausten ja taloudellisen tuen yhteismäärästä.

Perintöveroa on kuitenkin suoritettava vapaaehtoiseen yksilölliseen eläkevakuutukseen liittyvän kuolemanvaravakuutuksen perusteella saadun vakuutuskorvauksen koko määrästä eläkevakuutuksen säästösummaan saakka. Säästösumman ylittävään vakuutuskorvaukseen sovelletaan edellisen kappaleen säännöksiä.

Kun perintöosuus tai sen jäännös ei nouse 20 000 euroon, on se perintöverosta vapaa. Perintöveroa ei tarvitse suorittaa ollenkaan sellaisesta omaisuudesta, joka katsotaan perinnönjättäjän tai hänen perheensä käytössä olleeksi tavanomaiseksi koti-irtaimistoksi siltä osin kuin sen arvo ei ylitä 4000 euroa. Summan ylittäminen synnyttää verovelvollisuuden.

Jos aviopuolisot ovat tehneet niin sanotun keskinäisen testamentin sellaisin ehdoin, että lesken ei voida katsoa saaneen omistusoikeutta kuolleen puolison yksityisomaisuuteen tai pesäosuuteen, ei leski ole velvollinen suorittamaan veroa testamentilla saamastaan omaisuudesta. Leski ei ole verovelvollinen myöskään silloin, kun hänellä on oikeus pitää jäämistöä jakamattomana hallinnassaan.

Perintöveroa ei yleensäkään suoriteta kruununperinnöstä eikä sellaisesta omaisuudesta, joka on yhdistyksen sääntöjen mukaan yhdistyksen toiminnan lakattua siirtynyt toiselle, taikka sellaisesta omaisuudesta, joka on testamentilla annettu valtiolle tai valtion laitokselle, maakunnalle, kunnalle, kuntayhtymälle, seurakunnalle tai muulle uskonnolliselle yhdyskunnalle tai armeliaisuus- tai opetuslaitokselle.

Perintöveroa ei niin ikään suoriteta sellaisesta omaisuudesta, joka on annettu sellaiselle aatteelliselle yhdistykselle tai muulle yhteisölle, laitokselle tai säätiölle, jolla on tieteellinen, taiteellinen, kansanvalistusta, maanpuolustusta tai kotimaista elinkeinoelämää edistävä tai muu yleishyödyllinen tarkoitus.

Perintöveroa ei suoriteta myöskään testamentilla saadusta elinkautisesta nautintaoikeudesta, eläkkeestä taikka muusta elinkaudeksi tai määrävuosiksi jollekin testamentilla annetusta etuudesta.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]