Minilex - Lakipuhelin

Vajaavaltaisen tekemä oikeustoimi

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Lähtökohtana on, että vajaavaltainen ei voi tehdä sopimuksia tai muita oikeustoimia. Tästä on toki myös poikkeuksia. Jos vajaavaltainen kuitenkin tekee oikeustoimen, johon hänellä ei ole kelpoisuutta, ei se lähtökohtaisesti sido häntä. Kuitenkin vajaavaltaisen tekemä sellainen oikeustoimi, jonka tekemiseen hänellä on ollut oikeus, sitoo osapuolia tavallisesti. Tällainen oikeustoimi voi olla esimerkiksi sellainen, joka on olosuhteisiin nähden tavanomainen ja merkitykseltään vähäinen.

Vaikka lähtökohtana siis on, että vajaavaltaisen tekemä oikeustoimi ei sido vajaavaltaista, sitoo se häntä kuitenkin sillloin, jos edunvalvoja on antanut oikeustoimelle suostumuksensa. Myös silloin, jos edunvalvoja tai vajaavaltainen itse tultuaan täysivaltaiseksi hyväksyy tehdyn oikeustoimen, tulee se vajaavaltaista sitovaksi.

Vajaavaltaisen tekemästä oikeustoimesta voi sopimuksen toinen osapuoli tietyissä tilanteissa vetäytyä. Kuitenkin, jos sopijaosapuoli on tiennyt vajaavaltaisen olevan vajaavaltainen, ei hän voi lähtökohtaisesti vetäytyä sopimuksesta edunvalvojan suostumuksen hankintaan sovittuna kohtuullisena aikana.  

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]