Minilex - Lakipuhelin

Vahingon kärsijän korvaustarve vaikuttaa vahingonkorvauksen sovitteluun

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Vahingonkorvauksen määrää päättäessään sekä korvausmäärän sovittelumahdollisuuksia arvioidessaan tuomioistuimen on kiinnitettävä huomiota tapauksen eri olosuhteisiin, kuten vahingon kärsijän sekä aiheuttajan varallisuusoloihin. Korvausta saattaa olla perusteltua sovitella, mikäli korvausmäärä muutoin olisi vahingon aiheuttajalle kohtuuton eikä vahingon kärsijälläkään ole suurta korvaustarvetta.

Jos vahingon kärsijä on erityisen varakas taho, on vahingonkorvauksen sovittelu helpommin perusteltavissa, koska korvauksen saamatta jäämisellä ei olisi hänelle suurta taloudellista merkitystä. Hänellä ei toisin sanoen ole merkittävää korvaustarvetta. Jos lisäksi vahingon aiheuttajan maksukyky on heikko, on yleensä olemassa peruste vahingonkorvauksen sovitteluun.

Jos sekä vahingon kärsijä että aiheuttaja ovat vähävaraisia, oikeuskäytännössä on yleensä puolustettu enemmän vahingon kärsijän oikeuksia. Tällöin vahingon kärsijän korvaustarve ohittaa vahingon aiheuttajan tarpeen olla maksamatta korvauksia taloudellisen tilanteensa suojaamiseksi. Perusteena on niin se, että vääryyttä kärsineellä on oikeus saada hyvitystä hänelle tapahtuneesta vahingosta, kuin sekin että tällaisessa tilanteessa uhri ansaitsee enemmän suojaa kuin lain rikkoja.

On huomattava, että vaikka vahingon kärsijä olisikin melko varakas taho, se ei ole yksinään sovittelun peruste sillä ensisijaisesti huomioidaan vahingon aiheuttajan maksukyky. Merkitystä on sillä, pystyykö vahingon aiheuttaja oikeasti maksamaan vaaditut korvaukset vai ei. Tällöin ei niinkään kiinnitetä huomiota, kuinka isot tulot vahingon aiheuttajalla itsellään on. Myös vähävaraisempiin vahingon aiheuttajiin voidaan siis soveltaa täyden korvauksen periaatetta.

Vaikka korvauksen sovittelun tarve määritellään siis ensisijaisesti vahingon aiheuttajan maksukyvyn mukaan, vahingon kärsijän taloudellisella asemalla voi olla sovittelutarpeeseen vaikuttava toissijainen painoarvo. Korvausmäärän määrittämisessä on löydettävä sellainen tasapaino, että määrä on kohtuullinen vahingon aiheuttajan maksukykyyn nähden, mutta toisaalta riittävä vahingon kärsijän korvaustarpeeseen nähden.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]