Minilex - Lakipuhelin

Välittäjän tiedonantovelvollisuus toimeksiantajan vastapuolelle

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Välitysliikkeellä on tiedonantovelvollisuus toimeksiantajan lisäksi toimeksiantajan vastapuolta kohtaan. Toimeksiantajan vastapuolena on tavallisesti ostaja tai vuokralainen. Vastapuolelle on kerrottava jo asuntoa tarjottaessa kaikki ne tiedot, joiden välitysliike tietää tai sen pitäisi tietää vaikuttavan kaupasta, vuokrasopimuksesta tai muusta käyttöoikeussopimuksesta päättämiseen.

Tiedoksiantovelvollisuuden toteuttamiseksi välitysliikkeen tulee tutustua kohteeseen ja itsenäisesti hankkia tarvittavat tiedot toimeksiantajaltaan tai esimerkiksi isännöitsijältä, sillä kyse on välitysliikkeen velvollisuudesta selonottoon ja kohteeseen perehtymiseen. Välitysliikkeen selonottovelvollisuus ei ulotu kuitenkaan esimerkiksi sellaisiin rakennusteknisiin seikkoihin tai oikeudellisiin kysymyksiin, joiden hallitseminen edellyttäisi erityisosaamista. Näistäkin tulee kuitenkin ilmoittaa toimeksiantajan vastapuolelle. Myös toimeksiantajan vastapuolella, joka siis tavallisesti on ostaja, on selonottovelvollisuus. Täten myös vuokralaisen kuin ostajankin on selvitettävä itselleen merkittävät seikat ja lisäksi tarpeen vaatiessa tiedustella niistä välitysliikkeeltä. Ostajalle on asetettu tällainen velvollisuus erityisesti siinä tilanteessa, kun hänellä on välityskohteen suhteen erityisodotuksia, joista välitysliikkeen ei voida olettaa olleen tietoinen.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]