Minilex - Lakipuhelin

Väite patentin mitättömyydestä keskeyttää loukkausjutun käsittelyn tuomioistuimessa

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Patentin loukkaamisen käsittely tuomioistuimessa on turhaa, jos patentti on mitätön. Patentin loukkausta ei voi tapahtua, ellei patenttia ole olemassa. Jottei patentin loukkauskanteiden tutkimista ei tällöin jatkettaisi turhaan, käsittely voidaan keskeyttää. Milloin patentinloukkausta koskevassa asiassa tehdään väite patentin mitättömyydestä, tuomioistuin voi vastaajan, eli väitetyn patentin loukkaajan, vaatimuksesta lykätä asian käsittelyn tai ratkaisemisen siihen saakka, kunnes patentin mitättömäksi julistamista koskeva kanne on lopullisesti ratkaistu. Tuomioistuin siis keskeyttää loukkausasian käsittelyn väitteen perusteella vain, jos vastaaja sitä vaatii. Jos tuomioistuimessa on ennen väiteajan päättymistä pantu vireille kanne patentin mitättömäksi julistamisesta, tuomioistuin voi kuitenkin myös omasta aloitteestaan lykätä loukkausasian käsittelyä. Käsittelyä ei päätetä väitteen perusteella lopullisesti, vaan oikeusprosessia jatketaan heti, kun mitättömyysasia on ratkaistu. Ennen kuin käsittelyä voidaan jatkaa, mitättömyysjutun ratkaisun täytyy olla lopullinen, jolloin ratkaisusta ei enää voi hakea muutosta. Käytännössä mitättömyysasia voi tämän johdosta lykätä varsinaisen loukkausasian käsittelyä huomattaviakin aikoja. Jos mitättömyysasiassa ei ole nostettu kannetta väitteenteon jälkeen, tuomioistuin asettaa vastaajalle määräajan, jonka kuluessa kanne on pantava vireille. Tuomioistuin asettaa määräajan samalla, kun se tekee lykkäyspäätöksen.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]