Minilex - Lakipuhelin

Vähennettävä vero arvonlisäverotuksessa

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Arvonlisävero voi olla vähennyskelpoinen.

Verovelvollinen saa vähentää verollista liiketoimintaa varten toiselta verovelvolliselta ostamastaan tavarasta tai palvelusta suoritettavan arvonlisäveron. Myös verovelvollisen maahan tuomasta tavarasta suoritettavan arvonlisäveron, tekemästä yhteisöhankinnasta suoritettavan arvonlisäveron sekä tavaran siirrosta varastointimenettelystä suoritettavan arvonlisäveron voi vähentää. Verollisella liiketoiminnalla tarkoitetaan toimintaa, joka aiheuttaa tavaran tai palvelun myyjälle arvonlisäverovelvollisuuden.

Vähennysoikeuden edellyttää sitä, että verovelvollisella on ostamastaan tavarasta tai palvelusta myyjän antama lasku tai muu laskuna toimiva tosite. Maahan tuodusta tavarasta suoritettavan arvonlisäveron vähennysoikeuden edellytyksenä on, että maahantuojalla on tuonnille tullauspäätös ja siihen liittyvät asiakirjat.

Vähennysoikeus ei koske kaikkia tavaroita ja palveluja. Tällaisia ovat verovelvollisen tai hänen henkilökuntansa asuntona, lastentarhana, harrastustilana tai vapaa-ajanviettopaikkana käytettävä kiinteistö sekä siihen tai sen käyttöön liittyvät tavarat ja palvelut. Vähennys ei myöskään koske verovelvollisen tai hänen henkilökuntansa asunnon ja työpaikan väliseen kuljetukseen liittyviä tavaroita tai palveluita eikä edustustarkoitukseen käytettyjä tavaroita tai palveluja.

Vähennystä ei saa tehdä myöskään hankinnoista, jotka koskevat postimerkkejä tai muuhun siihen verrattavia oikeuksia, jos kuljetuspalvelun myynnistä ei ole suoritettava veroa sillä perusteella, että se tapahtuu ulkomailla. Muita tällaisia hankintoja ovat henkilöautot, moottoripyörät, matkailuperävaunut ja rakenteeltaan pääasiallisesti huvi- tai urheilukäyttöön tarkoitetut vesialukset ja sellaiset ilma-alukset, joiden suurin sallittu lähtömassa on enintään 1 550 kg, sekä niihin tai niiden käyttöön liittyvät tavarat ja palvelut.

Vähennysoikeuden rajoitus ei koske ajoneuvoa ja alusta, joka on hankittu myytäväksi, vuokrattavaksi taikka käytettäväksi ammattimaiseen henkilökuljetukseen tai ajo-opetukseen, eikä henkilöautoa, joka on hankittu yksinomaan vähennykseen oikeuttavaan käyttöön.

Tavarasta tai palvelusta, jonka verovelvollinen on hankkinut tai ottanut vain osittain vähennykseen oikeuttavaan käyttöön, saadaan vähennys tehdä vain siltä osin kuin tavaraa tai palvelua käytetään tähän tarkoitukseen.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]