Minilex - Lakipuhelin

Uudishakkuulla voidaan parantaa metsän tuottavuutta

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Uudistushakkuussa eli päätehakkuussa metsän puusto hakataan pois kokonaan tai jäljelle jätetään tarpeen mukaan vain säästö-, siemen- tai suojuspuita. Uudistushakkuu tehdään yleensä täysi-ikäiselle metsikölle ja sen puusto hyödynnetään taloudellisesti. Uudistushakkuu voi olla tarpeen myös metsätuhojen torjumiseksi, alueen puulajia muutettaessa tai muun vastaavan syyn vuoksi. Uudistushakkuussa metsänomistaja saa tukkipuista ja muusta kohteelta saatavasta puustosta taloudellista tuottoa ja alueelle lähtee kasvamaan uusi metsikkö.

Uudishakkuu synnyttää aina metsän uudistamisvelvoitteen. Metsän omistajan on siis huolehdittava, että alueelle syntyy uusi puusto metsän sijainnista riippuen 10-25 vuoden kuluessa puunkorjuun päättymisestä. Uudistaminen voidaan toteuttaa joko viljelemällä (siemeniä kylvämällä tai taimia istuttamalla) tai luontaisesti uudistamalla (alueelle jätettyjen siemenpuiden kautta). Uudistamisvelvoite on täytetty, kun alueelle on syntynyt riittävän tiheä ja tasaisesti jakautunut, noin puolimetrinen hyvälaatuinen taimikko.

Uudishakkuusta on tehtävä metsänkäyttöilmoitus Suomen metsäkeskukselle, jossa ilmoitetaan myös uudistamistapa. Uudistushakkuita suunniteltaessa tulee ottaa huomioon alueen ominaispiirteet ja mahdollisten erityiskohteiden suojelu. Esimerkiksi erityisen tärkeillä elinympäristöillä ei saa tehdä uudistushakkuita.

Säästöpuiden jättämisestä sekä monista muista puunkorjuuta koskevista seikoista säädetään tarkemmin metsänhoitoon liittyvissä sertifikaateissa ja suosituksissa.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]