Minilex - Lakipuhelin

Ulosmittauskelpoisuus konkurssipesään kuulumisen edellytyksenä

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Varallisuuden ulosmittauskelpoisuus on konkurssipesään kuulumisen edellytys, joten omaisuus, jota ei voida ulosmitata, ei siis lähtökohtaisesti kuulu konkurssipesään. Velallisen omaisuuden ulosmittauskelpoisuus määräytyy ulosottokaaren sääntelyn mukaan. Ulosottoa rajoittaa muun muassa velallisen välttämättömän toimeentulon turvaaminen sekä eräiden velalliselle erityisen tärkeiden omaisuuserien omistuksen säilyttäminen Omaisuuden ulosmittauskelpoisuuteen konkurssipesään kuulumisen edellytyksenä on kuitenkin kaksi merkittävää poikkeusta.

Ensinnäkin, työvälineisiin rinnastettavat esineet kuuluvat konkurssipesään. Kuitenkin, jos velallinen hankkii riittävästi tuloja tämän omaisuuden avulla eikä sen erottamista voida pitää hakijan edun vastaisena, ei sitä saa ulosmitata eikä tämä omaisuusryhmä kuulu konkurssipesään.

Toiseksi, konkurssipesään kuuluu se muu omaisuus, joka erityissäännösten mukaan kuuluu konkurssipesään. Esimerkiksi toiminimi sekä taloudellista arvoa vailla oleva omaisuus kuuluu erityissäännösten mukaan konkurssipesään. Lähtökohtaisesti konkurssipesää ei sido ehto, jolla on rajoitettu velallisen oikeutta luovuttaa irtainta omaisuutta.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]