Minilex - Lakipuhelin

Työrikokset: Työaikarikkomus

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Työaikarikkomuksesta voidaan tuomita työnantaja tai tämän edustaja, mutta se edellyttää tahallista tai huolimatonta menettelyä työaikalain määräysten suhteen. Työaikarikkomuksella tarkoitetaan työaikalain määräyksien rikkomista, lukuun ottamatta maksuvelvollisuutta, sopimista, oikeustoimen muotoa, työaikakirjanpitoa tai nähtävänä pitoa koskevia säännöksiä.

Työnantajan tai tämän edustajan menettelystä tuomitaan sakkorangaistukseen se, jonka velvollisuuksien vastainen teko tai laiminlyönti on. Tätä arvioitaessa on otettava huomioon asianomaisen asema, hänen tehtäviensä ja toimivaltuuksiensa laatu ja laajuus sekä muutenkin hänen osuutensa lainvastaisen tilan syntyyn ja jatkumiseen.

Toisaalta työaikarikkomuksesta voidaan tuomita myös moottoriajoneuvon kuljettaja, jos tämä on laiminlyönyt velvollisuuksiaan ajopäiväkirjan mukana pidosta tai täyttämisestä.

Työaikarikkomus on työaikasuojelurikosta lievempi teko, koska työaikarikkomuksesta voidaan tuomita enintään sakkorangaistukseen. Työaikarikkomuksen epäilytilanteessa on kuitenkin hyvä olla yhteydessä lakimieheen.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]