Minilex - Lakipuhelin

Työntekijän työsuhteen purkaminen koeajalla

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Työsuhteen osapuolet voivat sopia työsuhteen alussa olevasta koeajasta. Koeajan tarkoituksena on se, että työnantaja saa harkita soveltuuko työntekijä tarjottuun työhön. Samalla myös työntekijällä on mahdollisuus harkita, haluaako hän työskennellä hänelle tarjotussa työssä. Koeajan aikana työnantaja ja työntekijä voivat molemmat purkaa työsopimuksen päättymään välittömästi.

Pääsääntö on, että työantajan ei tarvitse ilmoittaa purkamisen erityistä perustetta. Kuitenkin siinä tapauksessa, että työntekijä sitä pyytää, erityinen peruste on kerrottava. Työsuhdetta ei saa purkaa koeajallakaan syrjivillä perusteillä. Myöskin koeajan tarkoitukseen nähden epäasiallisilla perusteilla ei saa ryhtyä purkamiseen. Epäasiallinen peruste voisi olla esimerkiksi purkaminen seuraavien perusteella: ikä, raskaus, terveydentila, kansallinen/etninen alkuperä, kieli, uskonto tai sukupuolinen suuntautuminen. Lisäksi on tärkeää tietää, että työnantajaa koskevat tuotannolliset ja taloudelliset perusteet eivät ole laillisia koeaikapurun perusteita. Myös luottamusmiehen työsuhde voidaan purkaa koeajalla.

Koeaikapurku tulee suorittaa koeajalla. Purkamisilmoitus tulee toimittaa henkilökohtaisesti työntekijälle, mutta jos se ei ole mahdollista, sen voi lähettää myös postitse tai sähköisesti viimeistään koeajan viimeisenä päivänä. Ennen kuin työantaja purkaa työsuhteen, työntekijälle on annettava mahdollisuus tulla kuulluksi. Kuulemisessa hänellä saa olla mukana avustaja.

Hyväksyttäviksi perusteiksi työsuhteen purkamiseen koeajalla on yleisesti katsottu työn suorittamiseen liittyvät puutteellisuudet, kuten luvattomat poissaolot ja myöhästymiset sekä työntekijän yleinen sopeutumattomuus ja sopimattomuus työhönsä tai työyhteisöön. Jos työntekijä esittää perusteita purkamisen epäasiallisuudesta, työnantajan on siinä tapauksessa näytettävä, että purkaminen perustuu asiallisiin perusteisiin.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]