Minilex - Lakipuhelin

Työntekijän työnantajalle aiheuttama vahinko

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Työsuhteen aikana voi tapahtua tilanteita, joissa työntekijä rikkoo tai laiminlyö joko työsopimuksesta tai lainsäädännöstä johtuvia velvollisuuksiaan niin, että siitä aiheutuu työnantajalle vahinkoa. Tällöin työntekijän on korvattava aiheuttamansa vahinko työnantajalle. Aiheutunut vahinko voi olla aiheutunut työntekijän huolimattomuudesta tai tahallisesta menettelystä. Mikäli työntekijän viaksi jää vain lievä tuottamus, ei korvausvelvollisuutta synny.

Vahingonaiheuttamistilanteita voi syntyä esimerkiksi silloin, kun työntekijä on tehnyt virheellisen työn tai harrastanut esimerkiksi kilpailevaa toimintaa. Työntekijän virheellisen menettelyn yhteydessä tulee huomioida myös työnantajan työnjohto- ja valvontavalta, jonka puitteissa työnantaja valvoo ja opastaa työntekijää. Työnantaja voi siten osaltaan myötävaikuttaa työntekijän virheelliseen työhön, jos ei ole tätä kunnolla ohjeistanut tai valvonut työn laatua.

Korvattavan vahingon suuruuteen vaikuttavat arviot vahingon suuruudesta ja laadusta sekä vahingon aiheuttajan asema ja muut olosuhteet. Lisäksi työntekijälle maksettavaksi tulevan vahingonkorvauksen määrää arvioitaessa on otettava huomioon kohtuusnäkökohdat. Lähtökohtaisesti tahallisesti aiheutettu vahinko tulee kuitenkin korvata täysimääräisesti. Lisätietoja aiheesta voit kysyä juristeiltamme.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]