Minilex - Lakipuhelin

Työntekijää koskee kilpailevan toiminnan kielto

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Työntekijän on työsuhteessaan oltava uskollinen työnantajaa kohtaan, ja siksi työntekijän suorittama kilpaileva toiminta on katsottu kielletyksi toiminnaksi. Työntekijän suorittama kilpaileva toiminta tai kilpailevan toiminnan valmistelu saattavat antaa aiheen työsopimuksen päättämiseen. Vaikka kilpailevan toiminnan valmistelu ja harjoittaminen ovat kiellettyjä, on työntekijällä kuitenkin oikeus työsuhteen aikana hakea muita töitä, vaikka ne olisivatkin kilpailevasta yrityksestä.

Oman yrityksen perustamiseen liittyvä elinkeinoilmoituksen tekeminenkään ei välttämättä aiheuta työsopimuksen päättämisperustetta. Myöskään työntekijän osakkuus kilpailevassa yhtiössä ei pääsääntöisesti oikeuta päättämään työsuhdetta. Irtisanominen edellyttääkin kilpailevan toiminnan kiellon riittävän olennaista rikkomista. Kilpailevan toiminnan kiellon rikkominen tekemällä työtä kilpailevalle yritykselle tai työntekijän omissa nimissä voivat antaa työnantajalle oikeuden irtisanoa työsopimus tai törkeän rikkomuksen tilanteissa myös purkaa työsopimus. Kilpaileva toiminta tai sen aiheuttama haitta voivat tietyissä tilanteissa olla niin vähäisiä, että työsopimuksen päättäminen ei ole mahdollista. Tapauksia tulisikin aina arvioida yksilöllisesti, jokainen tapaus erikseen.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]