Minilex - Lakipuhelin

Työnantajan velvollisuudesta yhteistoimintamenettelyyn

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Yhteistoimintamenettely tulee noudatettavaksi kaikkien niiden työnantajien osalta, joilla on työsuhteessa säännöllisesti vähintään 20 työntekijää. Yhteistoimintaneuvottelut puolestaan on käytävä silloin, kun työnantaja on irtisanomassa tai lomauttamassa työntekijöitä taloudellisin tai tuotannollisin syin. Yhteistoimintavelvollista työnantajaa ei sido työsopimuslain mukainen selvitysvelvollisuus, koska työnantajan neuvotteluvelvollisuuteen sisältyvät samat asiat.

Selvitysvelvollisuuteen verrattuna yhteistoimintavelvollisuus on laajempi, koska työnantajan on neuvoteltava irtisanomisten perusteista, vaikutuksista ja vaihtoehdoista henkilöstön kanssa. Yhteistoimintavelvollisuuteen kuuluu ensinnäkin neuvotteluesityksen antaminen viimeistään viisi päivää ennen neuvottelujen alkamista. Neuvotteluesityksestä tulee ilmetä ainakin neuvottelun alkamisaika ja neuvottelupaikka. Lisäksi siitä tulee ilmetä käsiteltävät asiat pääkohdittain. Yhteistoimintavelvollisen työnantajan on ennen irtisanomista laadittava työllistymistä edistävä toimintasuunnitelma, jos irtisanomiset koskevat vähintään kymmentä työntekijää.

Toimintaperiaatteet on puolestaan laadittava silloin, kun irtisanomiset koskevat alle kymmentä työntekijää. Sekä toimintasuunnitelman että -periaatteiden sisällöstä työnantajan on neuvoteltava henkilöstön edustajien kanssa. Pääsääntöisesti yhteistoimintamenettely työsopimusten irtisanomismenettelyissä edellyttää neuvottelua yksimieliseen päätökseen pääsemiseksi. Lisäksi yhteistoimintamenettelyssä on huomioitava säännökset neuvottelujen kestoajasta, neuvottelujen kirjaamisesta ja osapuolista.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]