Minilex - Lakipuhelin

Työnantajan maksama vakuutusmaksu

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Työnantajan maksamat työntekijän säästöhenkivakuutuksen ja vapaaehtoisen yksilöllisen eläkevakuutuksen maksut ovat vakuutetun henkilön veronalaista ansiotuloa. Niistä on siis maksettava tuloveroa siinä missä esimerkiksi palkkatuloistakin.

Työnantajan maksamat, työntekijälleen ottaman vapaaehtoisen yksilöllisen eläkevakuutuksen maksut ovat veronalaista ansiotuloa vain siltä osin, kun niiden yhteismäärä verovuonna ylittää 8 500 euroa. On mahdollista, että verovelvollisella on eri työnantajien ottamia vapaaehtoisia yksilöllisiä eläkevakuutuksia. Enimmäismäärä ei kuitenkaan ole työnantajakohtainen. Kaikkien työnantajien maksamat maksut luetaan mainittuun 8 500 euron enimmäismäärään.

Vaikka vakuutusmaksut edellä mainitun säännön perusteella olisivat verovapaita, ne voidaan poikkeuksellisesti katsoa myös veronalaiseksi ansiotuloksi. Näin menetellään, jos vakuutus on otettu muualta kuin Euroopan talousalueeseen kuuluvassa valtiossa olevasta vakuutuslaitoksesta. Samoin toimitaan silloin, kun vakuutus on otettu vakuutuslaitoksesta, jonka kiinteä toimipaikka on tällaisessa valtiossa.

Jos henkilö muuttaa Ulkomailta Suomeen, työnantajan maksaman vakuutuksen maksut eivät ole veronalaista tuloa, jos ne ovat yhteismäärältään alle 8 500 euroa. Verottomuus koskee muuttovuotta ja kolmea sitä seuraavaa vuotta. Tämä edellyttää, että maksut perustuvat vakuutukseen, joka on otettu vähintään yhtä vuotta ennen henkilön Suomeen muuttamista. 

Verottomuus ei kuitenkaan koske henkilöä, joka on ollut Suomessa yleisesti verovelvollinen Suomeen muuttamista edeltäneiden viiden vuoden aikana. Yleisesti verovelvollisella tarkoitetaan henkilöä, jolla on varsinainen koti Suomessa, tai joka jatkuvasti oleskelee Suomessa yli kuuden kuukauden ajan.

 

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]