Minilex - Lakipuhelin

Turvaamistoimipäätös ulosottoperusteena

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Ulosottoasian vireilletulo ja täytäntöönpano edellyttävät, että hakijalla on ulosottoperuste. Edellytyksenä on myös, että ulosottoperusteessa tarkoitettu oikeus ei ole lakannut vanhentumisen tai muun syyn vuoksi. Jos on epäselvyyttä oikeuden voimassaolosta tai sen lakkaamisesta, ulosottomiehen on pyydettävä voimassaolosta selvitys asianosaisilta.

Turvaamistoimella tarkoitetaan takavarikkoa tilanteessa, jossa hakija saattaa todennäköiseksi, että hänellä on saaminen, joka voidaan määrätä suoritettavaksi vastapuolelta. Tällaisessa tilanteessa täytyy vallita epäily siitä, että vastapuoli kätkee, hävittää tai luovuttaa omaisuuttaan tai menettelee muulla tavalla, joka vaarantaa hakijan saamisen. Tällöin tuomioistuin voi määrätä takavarikkoon vastapuolen irtainta tai kiinteää omaisuutta niin paljon, että hakijan saaminen tulee turvatuksi. Vastapuolen hallussa oleva esine tai muu omaisuus voidaan määrätä takavarikkoon myös silloin, kun hakija saattaa todennäköiseksi, että hänellä on kyseessä olevaan esineeseen tai omaisuuteen parempi oikeus, joka voidaan vahvistaa ulosottoperusteella. Tällöin on oltava myös vaara, että vastapuoli kätkee, hävittää tai luovuttaa kyseessä olevan omaisuuden tai esineen tai menettelee muulla tavalla joka vaarantaa hakijan oikeuden.

Hakijalla voi olla vastapuolta vastaan myös muu oikeus, kuin irtaimeen tai kiinteään omaisuuteen kohdistuva oikeus, oikeus esineeseen tai saamiseen vastapuolelta. Myös tällaisessa tapauksessa hakijan tulee osoittaa oikeutensa ulosottoperusteella. Jos on olemassa vaara, että vastapuoli tekemällä jotakin, ryhtymällä johonkin tai laiminlyömällä jotakin tai jollakin muulla tavalla estää tai heikentää hakijan oikeuden toteutumista tai olennaisesti vähentää sen arvoa tai merkitystä, tuomioistuin voi sakon uhalla kieltää vastapuolta tekemästä jotakin, ryhtymästä johonkin tai määrätä vastapuolen sakon uhalla tekemään jotakin. Kieltoa asetettaessa tuomioistuimen on kiinnitettävä huomiota siihen, ettei vastapuolelle aiheudu kohtuutonta haittaa turvattavaan etuuteen nähden. Tuomioistuin voi myös oikeuttaa hakijan tekemään jotakin tai teettämään jotakin sekä määrätä jostakin muusta toimenpiteestä, joka on tarpeen hakijan oikeuden turvaamiseksi.

Kiellon tai määräyksen voimaantulo edellyttää, että hakija hakiessaan turvaamistoimen täytäntöönpanoa, asettaa turvaamistoimelle vakuuden. Vakuus asetetaan ulosottomiehelle sen varalta, että turvaamistoimesta aiheutuu vahinkoa, joka joudutaan myöhemmin korvaamaan, esimerkiksi oikeuden kumoutumisen johdosta. Tuomioistuin voi hakemuksesta vapauttaa hakijan asettamasta vakuutta, jos hakija havaitaan siihen kykenemättömäksi ja jos hänen oikeuttaan voidaan pitää ilmeisen perusteltuna.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]