Minilex - Lakipuhelin

Tuomioistuimen päätös elatusavusta

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Puolisoiden välistä elatusavusta sopimista pidetään tavallisesti suotuisana vaihtoehtona tilanteessa, jossa elatusavun suorittaminen ajankohtaistuu. Jos sopimukseen ei kuitenkaan päästä, voi puolisoiden olla tarpeellista saada tuomioistuimen päätös elatusavusta. Näin ollen puolisolle tulevan elatusavun määrä ja elatusavun suorittamisen tapa voidaan vahvistaa joko sopimuksella tai tuomioistuimen elatusapua koskevalla päätöksellä. Puolisoiden välillä vallitsee avioliiton aikana elatusvelvollisuus toisiaan kohtaan niin, että heidän tulee osallistua perheen yhteiseen talouteen ja toistensa elatukseen. Osallistuminen tulee tehdä puolison kykyjä vastaavalla tavalla ja avioliiton aikana tarkoituksena on taata puolisoille keskenään samanlainen elintaso. Tavallisesti elatusvelvollisuus alkaa puolisoiden vihkimisestä ja päättyy avioliiton purkautumiseen joko toisen puolison kuollessa tai avioeron tullessa lainvoimaiseksi. Poikkeustapauksissa elatus voi kuitenkin tulla kyseeseen myös avioeron jälkeen, vaikka myös tällöin elatusvelvollisuuden katsotaan vähintään muuttuvan olennaisesti. Vaikka puolisoiden elatusvelvollisuuden täyttäminen yleensä tapahtuu perheen arjessa ilman erityisiä toimenpiteitä, voi elatusavun suorittaminen ajankohtaistua erinäisissä tilanteissa. Artikkelin aikana tarkastelu kohdistetaan muun muassa elatusavun tarpeeseen ja elatusavun suoritettavaksi tuomioistuimessa vaatimiseen liittyviin seikkoihin.

Milloin elatusavun suorittamisen vaatiminen tavallisesti ajankohtaistuu?

Lain sääntelyn avulla on pyritty varautumaan tilanteisiin, joissa puolisot eivät täytä elatusvelvollisuuttaan tarkoitetulla tavalla. Puoliso voidaan näin ollen tiettyjen edellytysten täyttyessä velvoittaa maksamaan toiselle puolisolle elatusapua. Tuomioistuin voi tehdä asiaa koskevan päätöksen avioliittolaissa säänneltyjen perusteiden mukaisesti silloin, jos toinen puoliso laiminlyö elatusvelvollisuutensa tai jos puolisot asuvat erillään. Puolisoiden asuessa erillään avioliiton muodollisesti jatkuessa, on elatusavun vaatiminen tuomioistuimessa vireille pantavalla kanteella puolisolle mahdollista aina ilman erityisperusteluja.

Elatusvelvollisuuden laiminlyöntitilanteiden on katsottu voivan syntyä esimerkiksi silloin, kun puoliso ei yhteiselämän aikana ansiotyössä käydessään anna toiselle puolisolle riittävästi varoja, jotta tämä voisi huolehtia perheen yhteisestä taloudesta. Elatusapua on mahdollista käyttää myös eräänlaisena tasauseränä, jos puoliso on tiettyjä kustannuksia maksaessaan ylittänyt elatusvelvollisuutensa, toisen puolison laiminlyödessä oman velvollisuutensa täyttämisen. Kustannuksia maksaneen puolison on tällöin mahdollista vaatia tasausta elatusapuna suoritettavaksi. Elatusavun tarve voi tulla ajankohtaiseksi myös silloin, kun puolisot ovat muuttaneet erilleen asumaan. Jos edellytykset elatusavun määräämiselle täyttyvät, on elatusavun suuruus vahvistettava vielä erikseen.

Puolison voi olla mahdollista saada poikkeuksellisesti toiselta elatusapua myös avioeron jälkeen, jos tietyt perusteet täyttyvät. Tuomioistuimen on tällöin elatusavun suorittamista koskevan velvoittamisen osalta huomioitava elatusapua vaativan elatustarve, toisen puolison elatuskyky ja elatusavun vahvistamisen kohtuullisuus muihin seikkoihin nähden. Elatusavun suorittaminen voidaan vahvistaa toistaiseksi, määräajaksi tai mahdollisuuksien mukaan kertakaikkisena tehtäväksi.

Elatusavun vaatiminen suoritettavaksi tuomioistuimessa

Jos puolisoiden välistä sopimusta elatusavun suorittamisesta ei tehdä ja puoliso kääntyy tuomioistuimen puoleen, tulevat sovellettaviksi riita- ja hakemusasioita yleensäkin koskevat oikeusohjeet. Elatusavun määrän, maksamistavan ja elatusavun keston osalta on huomionarvoista, että tuomioistuin on sidottu puolisoiden vaatimuksiin ja myöntämisiin. Tuomioistuin ei näin ollen voi ylittää tai alittaa niitä rajoja, jotka puolisot ovat seikkojen osalta esittäneet.

Elatusavun vaatiminen suoritettavaksi katsotaan mahdolliseksi tehdä aina kanteen vireilletulosta lähtien. Jos suorituksia vaaditaan ajalta ennen vireilletuloa, on pääsääntönä pidetty, että maksettavaksi tuomitseminen voidaan tehdä taannehtivasti enintään kanteen vireilletuloa edeltävältä vuodelta. Näin ollen puolison tulee nostaa kanne vuoden kuluessa siitä, kun elatusapuun oikeuttava peruste on ilmennyt, jos hän haluaa elatusvaateensa toteutuvan täysimääräisenä. Taannehtiva tuomitseminen on katsottu käyttökelpoiseksi esimerkiksi pidempään jatkuneiden elatusvelvollisuuden laiminlyöntitapausten tai toisen puolison toimesta tarkoituksellisesti viivytettyjen elatussopimusneuvottelujen johdosta.

Elatusavun suorittamista voidaan vaatia myös vireilletuloa myöhemmästä ajankohdasta. Elatusavun vaatiminen myöhemmin maksettavaksi saattaa muodostua varteenotettavaksi mahdollisuudeksi esimerkiksi silloin, jos toisen puolison maksukyvyn ennakoidaan paranevan tulevaisuudessa. Puolisoiden on mahdollista myös keskinäisen elatussopimuksen tehdessään varautua ennakollisesti tuleviin tilanteisiin, joissa elatusavun suorittaminen saattaa ajankohtaistua.

Miten elatusavun suorittamista koskeva vaatimus tulee tehdä?

Kun kyse on avioliiton aikana suoritettavasta elatusavusta, on vaatimus elatusavun suorittamisesta mahdollista saattaa tuomioistuimen tutkittavaksi sekä erillisenä riita-asiana että hakemusasian liitännäiskysymyksenä, silloin kun kyseessä on avioeroa tai yhteiselämän lopettamista koskeva hakemusasia. Vaikka asiaa on avioeron jälkeisten tilanteiden osalta pidetty paikoin tulkinnanvaraisena, on avioliittolain sääntelyn myötä otettu pääsäännöksi, että elatusapua voidaan vaatia erilliskanteella myös avioeron jälkeen. Elatusavun vaatiminen on näin ollen avioeron jälkeen mahdollista vuoden ajalta taannehtivasti. Tätä puoltaa myös se, että erilliskanne on paikoin esitelty nimenomaisesti tapana vaatia elatusavun suorittamista avioeron jälkeen. Elatusavun tarve tai toisaalta puolison oikeus elatusavun saamiseen voivat myös ilmetä vasta, kun avioeroon tuomitseminen ja omaisuuden osituksen toimittaminen puolisoiden välillä on jo tehty.

Tuomioistuimen elatusapua koskevaa päätöstä voidaan muuttaa, mikäli se muuttuneiden olosuhteiden vuoksi tulee aiheelliseksi. Päätöstä muutettaessa tai kumottaessa, on tuomioistuimen tehtävänä harkita myös sitä, tulisiko puolison saada joko täysin tai osittain takaisin jo suorittamansa elatusapu.

» Suomen suurin lakipalvelu auttaa - Soita 0600 12 450 »


Vinkit

- Puolison on mahdollista vaatia tuomioistuinteitse toista puolisoa suorittamaan elatusapua esimerkiksi elatusvelvollisuuden täyttämisen laiminlyöntitilanteissa.

- Tuomioistuimen päätös elatusavusta voidaan panna täytäntöön heti myös silloin, kun se ei ole saanut vielä lainvoimaa, jollei päätöksen yhteydessä määrätä asiasta toisin.

Varoitukset

- Sellaista tuomioistuimen elatusapua koskevaa päätöstä ei voida enää muuttaa, jossa elatusapu on vahvistettu kertakaikkisena suoritettavaksi ja sen maksaminen on jo tehty.

 

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]